Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta pui arktista strategiaa – Marin: “Kaikkien panosta tarvitaan, jotta arktinen alue säilyy arktisena”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Eduskunta käy tänään keskustelua pääministerin ilmoituksesta arktisesta strategiasta.

Demokraatti

Demokraatti

– Arktisena maana olemme osaltamme vastuussa alueen säilymisestä elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Kaiken toiminnan tulee perustua luonnon kantokykyyn, ilmaston suojelemiseen ja kestävän kehityksen periaatteisiin sekä alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamiseen, pääministeri Sanna Marin (sd.) linjasi puhuessaan täysistunnossa.

Arktisen politiikan strategia on laadittu hallitusohjelman mukaisesti. Se kattaa noin kaksi vaalikautta. Sen tavoitteet ulottuvat vuoteen 2030 asti. Strategia hyväksyttiin 17.6. periaatepäätöksenä valtioneuvoston istunnossa.

Strategiassa tunnistetaan alueen kasvava turvallisuuspoliittinen merkitys.

– Kansainvälinen turvallisuustilanne Suomen ja Euroopan lähialueilla on epävakaa ja vaikeasti ennakoitava. Sen muutokset heijastuvat suoraan arktiselle alueelle, Marin muistutti.

Strategia perustuu ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon toimintaympäristön analyysille ja tilannekuvalle. Sen lähtökohta on, että Pohjois-Euroopan turvallisuus on yhä selkeämmin yksi kokonaisuus.

– Turvallisuustilanteen muutokset Suomen lähialueilla sekä Pohjois-Atlantilla kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa.

Marinin mukaan Suomen tavoitteena on rauhanomainen ja rakentavan yhteistyön arktinen alue.

– Suomi voi omalta osaltaan tukea maailmaa, jossa asiat ratkaistaan kansainvälisellä yhteistyöllä.

– Suomi on pitänyt esillä ajatusta huippukokouksesta, jossa voisimme käsitellä turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä myös arktisen alueen maiden kesken.

Marin kävi läpi strategian painopisteitä. Uusi strategia nostaa ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen Suomen arktisen politiikan keskiöön. Marinin mukaan tälle on hyvät perustelut. Uusimmat tiedot arktisen alueen ilmastonmuutoksesta kertovat, että ilmasto lämpenee jopa paljon ennakoitua nopeammin.

Strategian lähtökohtana on arktisen alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen ja osallistaminen.

– Alkuperäiskansa saamelaisten osallistuminen Suomen arktiseen yhteistyöhön ja politiikkaan on tärkeä osa kokonaisuutta. Toivon, että hallitusohjelmassa mainittu Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio pääsee aloittamaan tärkeän työnsä mahdollisimman pian.

Ministeriöillä on iso rooli strategian toteuttamisessa. Arktisten vastuuvirkamiesten työryhmä vastaa hallinnonalojensa näkökulmien huomioimisesta. Arktinen neuvottelukunta tukee työtä.

– Tavoitteisiin pääseminen edellyttää myös muiden tahojen, kuten esimerkiksi kuntien ja yritysten sitoutumista. Meidän kaikkien panosta tarvitaan, jotta arktinen alue säilyy arktisena myös tulevaisuudessa, Marin päätti puheensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE