Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta suuntaa vaalityöhön, moni ansiokas poliittinen ura tuli päätökseen – SDP:n Harry Wallin: “Liikuttava päivä”

Eero Heinäluoma (vasemmalla) ja Antti Rinne juttelivat pitkän kansanedustajanuran tehneen Pertti Salolaisen kanssa tänään eduskunnan kuppilassa.

– Se on sitten menoa, kansanedustajakonkari Pertti Salolainen (kok.) huudahti hymy kasvoillaan tultuaan tänään ulos tyhjästä täysistuntosalista puolen päivän aikoihin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hän oli ilmeisesti käynyt keräämässä tavaransa salin pöydältä pois. Yksi merkittävä poliittinen ura on tulossa päätökseen, kun Salolainen ei ole enää ehdolla kuukauden päästä käytävissä eduskuntavaaleissa.

Luontoharrastaja kertoi pari päivää sitten kuppilassa kaivaneensa jo kuvausvälineetkin valmiiksi. Kuvaamiselle jää tulevaisuudessa aikaa.

Eduskunnan kahvilan pöydässä istuvat SDP:n kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Lauri Ihalainen. Toinen heistä, Ihalainen ei ole enää vaaleissa ehdolla. Tuomioja kyselee Ihalaiselta, mitä hän aikoo lisääntyneellä ajallaan tehdä.

Ihalainen naurahtaa ja toteaa, että vaalikiertuetta riittää enemmän kuin aiemmin, sillä hän on luvannut sparrata muita SDP:n ehdokkaita.

“Hyviä ystävyyssuhteita on syntynyt.”

Moni konkari jättää eduskunnan tänä vuonna, yhteensä noin kolmisenkymmentä. Heitä on etenkin keskustassa, muun muassa legendaariset Sirkka-Liisa Anttila ja Seppo Kääriäinen.

Ihalaisen lisäksi demareista ehdolle eivät ole enää Maria Tolppanen, Riitta Myller ja Harry Wallin. SDP:n varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta, jonka sairaus uusiutui, jäi jo aiemmin sairauslomalle eduskuntatyöstä eikä ole ehdolla vaaleissa.

Eero Heinäluoma taasen pyrkii europarlamenttiin ja järjestää siihen liittyvän kiertueen yhdessä niin ikään Brysseliin pyrkivän varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) kanssa.

– Kyllähän tämä tietysti oli, sillä tavalla, päivänä merkittävä, että kuitenkin nyt jää eduskunnasta ainakin tällä erää pois. Pitkä 13 vuoden putki on ollut täällä, paljon on tehty töitä. Hyviä ystävyyssuhteita on syntynyt. Liikuttava päivä, huomista en tiedä, muuta kuin kotiin lähden illalla junalla, veturinkuljettajan työtä aikanaan tehnyt kansanedustaja Harry Wallin kertoo Demokraatille.

“Ammentakaa tätä kokemustanne seuraavassa elämänvaiheessanne.”

Wallin jättää portin avoimeksi sille, että saattaisi olla 2023 ehdolla eduskuntaan, vaikkei nyt pyrikään.

– Eihän sitä koskaan tiedä, kun on alle seitenkymppinen vielä silloin ja meillähän on paljon yli 70-vuotiaita ehdokkaita. Mutta kyllähän tämä nyt tällä erää on loppu ja jotain täytyy miettiä.

Puoluetyötä Wallin ei suinkaan ole lopettamassa.

– Tulen olemaan Tampereen puoluekokouksessa tosi aktiivinen ja olen miettinyt jo puoluekokousaloitteitakin. Pitää tukea eduskuntaryhmää ja puolueen johtoa, Wallin sanoo.

Hän painottaa, että pitää hakea ratkaisuja puolueen asioihin eikä etsiä ongelmia.

Kun Wallinilta kysyy, miten hän aikoo tällä viikolla rentoutua, vastaus on varsin työntäyteinen.

– Minulla on huomenna aamulla heti yhdeksältä Veljeskoti Kivipuron hallituksen kokous. Olen siinä puheenjohtajana. Meillä on asioita koskien veteraanien ja ympärivuorokautisten asumispalvelujen tuottamista. Työ jatkuu ihan kuntapolitiikassa tästä eteenpäin.

Puhemies Paula Risikko (kok.) totesi tänään täysistunnon loppupuheenvuorossaan, että paljon arvokasta kokemusta jää eduskunnasta nyt pois.

– Toivon teille kaikille eduskunnan jättäville edustajille oikein hyvää elämää. Ammentakaa tätä kokemustanne seuraavassa elämänvaiheessanne, Risikko lausui.

Valtiopäivien päättäjäiset järjestetään 10.4.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE