Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskuntaryhmänsä kanssa vaikeuksiin joutunut Orpo jakaa nyt virkamiesten kirjoitusta – tästä sote on nyt kiinni

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulisivat hallituksen uudistuksessa 18 maakunnan harteille.

Eduskuntaryhmänsä kanssa vaikeuksiin joutunut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo jakaa Twitterissä virkamiesten sote-kirjoitusta.

– Toimeenpano ratkaisee toimivuuden, Orpo kirjoittaa saatteeksi.

Viikolla kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki käynnisti poliittisen myrskyn ilmoittamalla, että sote- ja maakuntauudistus on kuopattava ja että hän aikoo äänestää vastaan. Jos rivistä lipeäisi enemmän kansanedustajia, soten toteutuminen vaarantuisi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ehti jo ilmoittaa, että soten kaatuminen tarkoittaisi uusia vaaleja.

Tapahtumia puitiin torstaina niin kokoomuksen kuin keskustan eduskuntaryhmissä. Orpo rauhoitteli  tilannetta heti ryhmäkokouksen jälkeen sanoen, ettei muita rintamakarkureita Lepomäen lisäksi olisi.

– En ole vielä päättänyt kantaani sote-uudistuksesta, kirjoittaa kuitenkin esimerkiksi kansanedustaja Harry Harkimo tuoreessa Iltalehden blogissaan.

Demokraatille Harkimo ei osannut avata, millä linjalla hän on.

Virkamiehet: Pienikin maakunta voi pärjätä.

Orpon viittaamassa kirjoituksessa maakunta- ja sote-uudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg ja valtiovarainministeriön ykkösvirkamies valtiosihteeri, kansliapäällikkönä Martti Hetemäki valavat uskoa soteen.

– Sote-lainsäädännön vaikutukset riippuvat ratkaisevasti järjestelmän toimeenpanosta, he kirjoittavat.

Kyse on siitä, mikä määrittää sote-uudistuksen tavoitteeksi asetetun 3 miljardin euron kustannusten hillinnän onnistumisen.

– Tärkeitä asioita ovat uudistuksen vaiheistus, ammattimainen tiedolla johtaminen, parhaimpien käytäntöjen omaksuminen, keskitettyjen asioiden kautta hyötyjen hakeminen, digitalisaation tehokas hyödyntäminen, osaamistason nostaminen sekä jatkuva arviointi ja korjausliikkeet, Nerg ja Hetemäki kirjoittavat.

Heidän mukaansa pienetkin sairaanhoitopiirit voivat olla tehokkaita.

– Toinen kritiikin kohde on ollut, että maakunnilta puuttuu kannustin tehokkaaseen sote-palvelujen järjestämiseen, koska niillä ei ole verotuloja. Jos verotusoikeus olisi avain tehokkuuteen, niin nykyisen kunnallisen järjestelmän olisi pitänyt tuottaa toisenlaiset tulokset.

“Mitään mallia ei tule myöskään hakata kiveen.”

Nergin ja Hetemäen mukaan reaaliaikainen ja vertailukelpoinen avoin tieto oman ja muiden maakuntien sote-palvelujen saatavuudesta, laadusta ja kustannustehokkuudesta on tärkeä kannustin.

– Maakuntien tehokkuudessa säästetty raha jää niille itselleen. Tämä on vahva kannustin kehittämiseen.

– Eräs tärkeä opetus muiden maiden terveydenhuollon uudistuksista on, että uusi järjestelmä ei toimi aluksi moneltakaan osin tavoitellulla tavalla. Järjestelmää on siis oltava valmis nopeasti ja merkittävästikin muuttamaan.

– Yhtä optimaalista sote-järjestäjien lukumäärää tai parasta alueellista hallintomallia ei ole olemassa. Mitään mallia ei tule myöskään hakata kiveen, vaan sitä pitää voida valmistelussa saatujen tietojen ja kokemusten perustella voida muuttaa palvelujen saatavuuden, laadun ja rahoituksen turvaamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE