Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Videot

Eero Heinäluoma – Maailma minuutissa: Salapoliisityötä vaadittiin, mutta lopulta se selvisi – näin Suomi kohtelee heikompiosaisia nousukauden huipulla

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) avaa viime viikolla käytyä budjettikeskustelua, jossa kävi ilmi karu tosiasia siitä, miten hallitus kohtelee pienituloisia.

Ismo Puljujärvi

Demokraatti

Hallitus esitteli tiistaina 18.9. eduskunnalle budjettiesitystään. Heinäluoma mainitsee hallituksen retostelleen, kuinka Suomen talouskasvu on hyvä, vienti vetää ja rahaa tulee. Kaikki kuitenkaan eivät pääse osaksi tätä yhteistä hyvää.

– Joka kolmannen suomalaisen käytettävissä olevat tulot vähenevät ensi vuonna hallituksen toimien johdosta, Heinäluoma toteaa.

Kansanedustaja kertookin, millaista salapoliisityötä vaadittiin asian tiimoilta.

– Piti mennä valtiovarainministeriön sivuille ja useamman linkin taakse, mutta sieltähän se löytyi – välillisen verotuksen muutoksen huomioiva laskelma, Heinäluoma pohjustaa.

Kun Heinäluoma toi asian esiin eduskunnassa kesken täysistuntokeskustelun, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) yritti selitellä asiaa välillisen verotuksen nostamisella.

–  Tupakkaveron korotus ei kehnoa kehitystä selitä, sillä vain 15 prosenttia suomalaisista tupakoi, eivätkä kaikki heistä edes ole pienituloisia, Heinäluoma huomauttaa.

Lisää aiheesta

Syy löytyy Heinäluoman mukaan sosiaaliturvaan tehdyistä heikennyksistä muun muassa kansaneläkkeisiin, vammaisetuihin ja työttömyysturvaan.

– Miten nousukauden huipulla Suomi kohtelee heikompiosaisia, Heinäluoma kiteyttää.

Viikon tviitin on julkaissut toimittaja Kaarina Hazard ja se koskee viime viikolla käytyä äänestystä Timo Soinin (sin.) luottamuksesta eduskunnassa. Yksikään hallituspuolueen edustajista ei äänestänyt Soinille epäluottamusta, mutta muutama kokoomuksen ja keskustan naiskansanedustaja jätti äänestämättä kokonaan.

– Siinäpä se, Heinäluoma päättää.

Videon kuvasi ja leikkasi Pekko Korvuo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE