Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eero Heinäluoma: Suomi kaipaa vakaata ja yhteistyökykyistä sosialidemokraattista pääministeriä

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on huolissaan ihmisen unohtumisesta uudistusvyöryn keskellä.

Demokraatti

Demokraatti

Heinäluoma sanoo vappuna, että Suomeen rakentuu kovaa vauhtia markkinavoimien yhteiskunta, jossa tavallisen ihmisen tarpeet ja tasa-arvoajattelu saavat väistyä. Vahvemman valta ottaa pitkiä askeleita eteenpäin Sipilän hallituksen Suomessa, Heinäluoma puhui tiistaina Imatralla, Joutsenossa ja Lappeenrannassa. Ihminen unohtuu, kun päätöksentekoa sanelevat yksipuolisesti markkinoiden ja yritysten tarpeet.

“Kolmen hallitusvuoden jälkeen Sipilän hallituksen luvatun uudistustyön punainen lanka on täysin näkyvillä. Se on ohuempi yhteiskunta ja suuremmat markkinat. Sote-uudistuksen, työnvälityksen aktiivimalliin ja taksiliikenteen vapauttamisen linja on selkeä: markkinavoimat nousevat kuskin paikalle ja ihmisen vaikutusmahdollisuudet rajataan asiakkuuteen, kuluttamiseen ja kepin väistelyyn työmarkkina-asioissa.”

Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet ovat Sipilän hallituksen mankelissa käännetty ylösalaisin, Heinäluoma arvostelee.

“Tasa-arvoiset terveyspalvelut koko maassa ovat unohtuneet, kun tavoitteeksi tulivat miljardien uudet markkinat monikansallisille yrityksille. Luvattujen kustannussäästöjen sijaan luvassa on miljardin lisäkustannukset ja sen tuloksena edessä on uusia leikkauksia peruspalveluihin, jos Sipilän uudistusjunaa ei saada pysytettyä.”

Kuudentoista vuoden tauon jälkeen maa kaipaa vakaata ja yhteistyökykyistä sosialidemokraattista pääministeriä. Viimeistään ensi keväänä siihen on mahdollisuus.

Heinäluoma sanoo, että kaiken kukkuraksi hallitus on käynnistänyt sote-uudistuksessa uudenlaisen osto- ja myyntiliikkeen, jossa erityisesti kristillisdemokraattien ja RKP:n tukea ostetaan pienillä kosmeettisilla muutoksilla, esimerkiksi lääkintähelikopterien asemapaikkoja muuttamalla.

Heinäluoman mukaan kaupankäynnin sijaan sotesta tarvitaan eduskunnassa aidot neuvottelut, jossa uudistus voidaan pelastaa toteuttamaan alkuperäisiä tavoitteita.

Heinäluoma kehotti myös sosialidemokraatteja uudistamaan vahvasti omaa toimintaansa.

“Kansalaiset kaipaavat vaikutusmahdollisuuksia ja aitoa kuuntelua kaikilta puolueilta. Kun hallituspuolueet ovat suuresti menettäneet luottamustaan, on sosialidemokraateilla nyt tuhannen euron paikka nousta maan suurimmaksi puolueeksi ja kääntää Sipilän markkinavetoisen yhteiskunnan suunta kohti ihmisten tarpeita. Kuudentoista vuoden tauon jälkeen maa kaipaa vakaata ja yhteistyökykyistä sosialidemokraattista pääministeriä. Viimeistään ensi keväänä siihen on mahdollisuus.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE