Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Ei aiheuta kohtuutonta haittaa liikenteelle ja turvallisuudelle” – poliisi ei puutu toistaiseksi Elokapinan protestiin

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Poliisi ei toistaiseksi puutu Elokapinan Mannerheimintiellä käynnissä olevan mielenosoituksen kulkuun, Helsingin poliisi kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Poliisi on arvioinut, että tällä hetkellä mielenosoitus ei aiheuta kohtuutonta haittaa liikenteelle ja yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Poliisi seuraa ja arvioi tilannetta jatkuvasti, apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen sanoo tiedotteessa.

Ympäristöliike Elokapinan eilen iltapäivällä alkanut mielenosoitus on jatkunut yön yli Helsingissä Mannerheimintiellä Eduskuntatalon tuntumassa. Elokapina kertoi eilen torstaina, että noin 120 mielenosoittajaa oli leiriytymässä paikalla yön yli.

Mielenosoituksesta ei ole perjantaiaamuna aiheutunut merkittävää häiriötä liikenteelle, kerrotaan Helsingin seudun liikenteestä (HSL) STT:lle yhdeksältä aamulla.

–  Emme odota sen kummempia ruuhkia liikenteeseen, Tapio Tolmunen HSL:n viestinnästä toteaa.

Raitiovaunuliikennettä siirrettiin poikkeusreitille.

Raitiovaunuliikennettä siirrettiin torstaina poikkeusreitille mielenosoituksen alettua. Tolmusen mukaan raitiovaunulinjoja 3, 4 ja 10 koskevat poikkeusreitit ovat voimassa ainakin kello 13 asti perjantaina, eli vuorokauden mielenosoituksen alkamisesta.

Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle aamuviiden jälkeen, että yöllä tilanne on ollut vakaa ja mielenosoittajat ovat pysyneet samalla paikalla. Tilannekeskuksen mukaan poliisi on lähinnä ohjannut liikennettä, jota ei yöaikaan ollut merkittävästi.

Elokapina kertoi myöhään torstai-iltana, että mielenosoitusta on tarkoitus jatkaa kunnes hallitus vastaa Elokapinan esittämiin vaatimuksiin.

–  Odotamme teitä täällä aamulla, Elokapina tviittasi illalla päätöksestään leiriytyä tielle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE