Palasin ajatuksissani omiin kesämuistoihini lapsuudessa ja ymmärsin, että asiat joita muistin, liittyivät nimenomaan yhdessä vietettyyn, kiireettömään ja suunnittelemattomaan aikaan läheisteni kanssa. Kesän tuoksu, mansikat ja herneet, aurinkoiset päivät, hiekkaisella pyyhkeellä loikoilu ja asfaltti-ihottumaiset polvet saivat hymyn huulille ja lämmin läikähdys kävi lävitseni.

Opettaja Maarit Korhonen kirjoitti ennen koululaisten kesäloman alkua blogissaan siitä, kuinka köyhä lapsi ei tee kesällä mitään. Lähiössä asuva pieni poika kirjoitti koulujen alettua opettajan pyynnöstä kesälomastaan ja sai aikaseksi kaksi lausetta: ”Kävin äidin kanssa kaupassa. Ostettiin ruakaa.” Siinä kaikki.

Pysähdyn liikennevaloihin. Pienet tytöt ylittävät suojatietä käsi kädessä ja vilkuttavat hymyssä suin. Varmaan kesälomalaisia, mietin. Mitä jos tänä kesänä keskityttäisiinkin siihen, mitä näemme ympärillämme? Tekisimme eväsretken Kymijoen rantaan, ajaisimme polkupyörillä lähimetsään, koittaisimme löytää kaksikymmentä erilaista kukkaa, tekisimme villiyrttisalaattia ja pyydystäisimme perhosia? Ei aikataulutettua superlomaa, ei ulkomaanmatkoja eikä jokaista Suomen huvipuistoa, vaan aikaa yhdessä. Ihan tavallinen kesä kuulostaa korvaani yhtäkkiä maailman hienoimmalta ajatukselta.

Kirjoittaja on Kouvolan Vuoroveto-kriisikeskuksen kriisityöntekijä.