Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei Ben ole mikään johtava ajattelija!” – kokoomuskollegan välihuuto kirvoitti naurut keskellä vakavaa varhaiskasvatusjupakkaa

SDP:n Jutta Urpilainen (vas.), Pia Viitanen, Antti Rinne ja Antti Lindtman juttusilla eduskunnan täysistunnossa.

Sosialidemokraatit toivat selkeästi esille, mikä hallituksen esityksessä uudeksi varhaiskasvatuslaissa on vialla, kun laki oli eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä.

Marja Luumi

Demokraatti

– Meidän mielestämme varhaiskasvatusoikeuden rajaus olisi pitänyt poistaa ja ryhmäkoot palauttaa vähintään aikaisemmalle tasolle. Sipilän hallitus tulee jäämään historiaan siitä, että se lisäsi pienten lasten eriarvoisuutta, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) tiivisti ongelmat.

Hän piti valitettavana, ettei esitys varhaiskasvatuslaiksi korjaa näitä suuria puutteita. Eloranta korosti, että varhaiskasvatuksessa kaivattaisiin myös samanlaista kolmiportaista tukea kuin perusopetuksessa.

– Mitä varhemmin ongelmiin puututaan, sitä helpommin ne voidaan korjata.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistutti kaikkien tutkimuksen tuloksesta: “varhaiskasvatus on keskeinen elementti, kun etsitään oppimisen ongelmien juurisyitä”.

– On tärkeä tulevaisuusteko, että varhaiskasvatus saadaan jollakin tavalla maksuttomaksi kaikille suomalaisille lapsille riippumatta taustasta tai perheen varallisuudesta.

Hän sanoi kuulleensa todella vahvaa kritiikkiä muun muassa siitä, että hallitus rajasi subjektiivisen oikeuden kokoaikaiseen päivähoitoon työttömien lapsilta.

Lisää aiheesta

“Työttömien lapset ovat päivähoidossa heittopusseina ja välillä ilman hoitoa.”

Samaan puuttui myös kansanedustaja Tarja Filatov (sd.), joka huomautti, että Suomessa on 45 000 työtöntä vanhempaa, joilla on päivähoitoikäisiä lapsia.

Hänen mielestään niin sanottu aktiivimalli ja varhaiskasvatuslaki ovat keskenään ristiriidassa.

– Nyt käy niin, että työttömien lapset ovat päivähoidossa heittopusseina ja välillä ilman hoitoa, kun heidän vanhemmiltaan edellytetään osallistumista aktiivisuustoimiin.

Filatov kysyikin hallitukselta, onko se valmis korjaamaan asian joko palauttamalla kokoaikaisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden tai poistamalla pienten lasten vanhemmilta velvoitteen osallistua aktiivimallin toimiin.

Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) piti megaluokan virheenä, että esimerkiksi ryhmäkokoja ei pienennetä. Hän kertoi vierailleensa useissa päiväkodeissa.

– Huomaan sen arjen paineen, kun henkilöstöä on liian vähän ja lapsiryhmät ovat liian isoja.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kysyi opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselta (kok.), onko tämä tullut kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) kanssa samoille linjoille subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen järkevyydestä – saamatta lopulta vastausta.

Lindtman kuvaili puheenvuorossaan Zyskowiczia “kokoomuksen johtavaksi ajattelijaksi”.

– Ei Ben ole mikään johtava ajattelija!, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) huudahti vastaukseksi ja sai salin nauramaan.

Konkariedustaja Zyskowicz yllätti aiemmin varhaiskasvatuslain lähetekeskustelussa aiemmin ilmoittamalla muuttaneensa mieltään oikeuden rajaamisesta. Hän asettui yllättäen opposition kannalle.

– Varsinkin työttömän perheessä varhaiskasvatus on erittäin tärkeä tasa-arvon vahvistaja. Niinpä uskon, että tämä kysymys tulee arvioitavaksi viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmaa neuvoteltaessa, hän totesi muutama viikko sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE