Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ei hyvää mainosta Kelalle – USU: Aiheutti historiallisen ison kanteluruuhkan

Kelalle vuoden vaihteessa siirtyneen toimeentulotuen käsittelyyn ja maksatukseen liittyvät ongelmat ovat aiheuttaneet kaikkien aikojen suurimman kanteluruuhkan yksittäistapauksessa eduskunnan oikeusasiamiehelle, kertoo Uutissuomalainen.

Oikeusasiamiehelle on tullut tammikuusta lähtien lähes 600 Kelaa koskevaa kantelua. Myös muutoin kanteluita on tullut ennätyksellinen määrä, yhteensä 3 100 vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kanteluita oli tuhat vähemmän.

– Nyt Kelan tilanne on ainakin oikeusasiamiehen kanslian näkökulmasta rauhoittunut. Kanteluita ei enää merkittävästi tule, apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja kertoo Uutissuomalaiselle.

Toimeentulotuen maksatuksen siirrossa kunnilta Kelalle toteutuivat Pajuojan mukaan kaikki riskitekijät, jotka usein johtavat kanteluihin viranomaisen toiminnasta.

– Palvelua tuottava viranomainen, ulkoisen asiakaspalvelun toteutustapa ja viranomaisen sisäiset tietojärjestelmät vaihtuivat kerralla.

Kanteluita ei enää merkittävästi tule.

Oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille, aluehallintovirastoihin ja Valviraan tulleiden kanteluiden määrä on kasvanut tällä vuosikymmenellä keskimäärin 20 prosenttia.

Lisää aiheesta

Eduskunnan oikeusasiamiehelle viime vuonna osoitettujen kanteluiden määrä, 4 856 kappaletta, on 20 prosenttia suurempi kuin vuonna 2010. Oikeuskanslerille tulleiden kanteluiden määrä, 1 987, on sekin kahdeksan prosenttia suurempi kuin vuosikymmenen alussa. Vuosina 2013–2014 kanteluiden määrät olivat tosin vieläkin suuremmat.

Myös aluehallintovirastoissa kanteluita oli viime vuonna 28 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012, eli 2 994 kappaletta.

Sosiaali- ja terveysalan valvonta- ja lupavirastoon Valviraan viime vuonna tulleiden kanteluiden määrä, 442, on 30 prosenttia suurempi kuin se oli vuonna 2010.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE