Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ei ole helppoa kellään mediassakaan – Yleltä lähtee jopa 150, urheilujuttuja kirjoittava robotti Vasabladetille

Yleisradio alkaa valmistella oman tuotantotyön vähentämistä ja aloittaa yt-neuvottelut Yle Tuotanto ja Design -osastolla. Neuvottelujen piirissä on osaston koko vakinainen henkilöstö eli 439 ihmistä. Suunnitteilla on enintään 145 työntekijän vähennys. Osasto työllistää 289 ihmistä Helsingissä ja 150 Tampereella.

Taustalla on parlamentaarisen Yle-työryhmän linjaus, jonka perusteella Yle lisää ostoja ulkopuolisilta toimijoilta. Yle tavoittelee myös lisää joustavuutta tuotantopalveluihin. Osasto vastaa ohjelmien tuotannollisesta työstä, kuten lavastuksesta, puvustuksesta, naamioinnista, kuvauksesta, äänityksestä, grafiikasta ja leikkaamisesta.

Tuotantotyötä tehdään Ylellä myös Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa sekä Svenska Yle -yksiköissä. Nyt alkavat vähennykset eivät koske näitä yksiköitä.

Vasabladet ottaa käyttöön urheilujuttuja kirjoittavan robotin

Muun muassa Vasabladet -lehteä julkaiseva HSS Media ottaa käyttöön ruotsalaisen United Robotsin urheilujutturobotin. Ensi syksystä lähtien Rosalinda-robotin juttuja julkaistaan konsernin lehdissä ja nettisivuilla.

Rosalinda kirjoittaa sekä ennakkojuttuja että otteluselostuksia Pohjanmaalla pelattavista jalkapallo-, jääkiekko- ja salibandymatseista.

United Robotsin robotilla on useita asiakkaita Ruotsissa. Se ja HSS Media aikovat selvittää, voisiko palvelua tarjota myös suomeksi.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE