Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei ole oikein leimata työtöntä passiiviseksi, jos todellinen syy on palveluiden puute” – Järjestö: Aktiivimalli uhkaa ajaa työttömät umpikujaan

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys katsoo, että hyvistä tavoitteista huolimatta työttömyysturvalain aktiivimallista uhkaa tulla pelkkä mekaaninen työttömyysturvaleikkuri.

Työttömyysturvalakia ollaan muuttamassa ottamalla käyttöön niin sanottu aktiivimalli. Aktiivimallissa työttömän etuutta leikataan 4,65 prosenttia, jos hän ei onnistu työllistymään tai pääse työllistymistä edistävään palveluun kolmen kuukauden seurantajaksolla.

Esityksen tavoite on kannustaa myös lyhytaikaiseen työllistymiseen ja ehkäistä työttömyyden pitkittymistä. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys katsoo tiedotteessan, että hyvistä tavoitteista huolimatta aktiivimallista uhkaa tulla pelkkä mekaaninen työttömyysturvaleikkuri.

Aktiivimalli asettaisi SOSTEn mukaan eri alueilla asuvat eriarvoiseen asemaan ja olisi kovakourainen esimerkiksi pitkäaikaissairaita kohtaan. Lisäksi esitys on osin ristiriidassa muun lainsäädäntövalmistelun kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelussa on samaan lakiin pykälämuutoksia, jotka liittyvät aktiivisen työn haun malliin. Näissä määritelmä riittävästä aktiivisuudesta eroaa aktiivimallin kirjauksista, SOSTE huomauttaa.

– Aktiivimalliesityksessä ei ole harkintavaraa tilanteissa, joissa työpaikkoja ei löydy ja tarvittavia työllistymistä edistäviä palveluita ei ole tarjolla. Työnhakijan aktiivisen työnhaun osalta pykäliin taas esitetään harkinnanvaraa, jolloin työnhakijan voisi työllisyyspalveluiden kanssa sopia muista tavoista edistää omatoimisesti osaamista ja työnhakua. On työttömän oikeusturvan kannalta kestämätöntä, että uudistusten ehdot ovat näin epäselvät, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas kommentoi.

“Aktiivimalli kohtelee ihmisiä eriarvoisesti asuinpaikan mukaan.”

SOSTEn mukaanktiivimalliesityksessä on piirteitä, jotka johtavat alueelliseen epätasa-arvoon. Työpaikkoja ei ole yhtä paljon tarjolla kaikkialla Suomessa ja TE-toimistojen mahdollisuudet tarjota palkkatuettua työtä tai työllistymistä edistäviä palveluja vaihtelevat eri puolilla maata.

– Aktiivimalli kohtelee ihmisiä eriarvoisesti asuinpaikan mukaan. Ei ole oikeudenmukaista leimata työtöntä passiiviseksi, jos todellinen syy on palveluiden puute. Asia on todettu lausuntoyhteenvedossa, mutta sen pohjalta ei ole tehty muutoksia esitykseen. Työllisyyspalveluiden puute ei saa johtaa mekaaniseen sosiaaliturvaleikkuriin, SOSTEn Vertti Kiukas toteaa.

Myös pitkäaikaissairaiden asema uudistuksessa herättää huolta. Erityisen ongelmallinen on niiden työkyvyttömien pitkäaikaissairaiden asema, jotka eivät sairaudestaan huolimatta ole työkyvyttömyyseläkkeen piirissä ja joiden sairaspäivärahakausi on jo käytetty. Tutkimuksissa on arvioitu, että jopa kolmasosa työttömistä on tosiasiassa työkyvyttömiä.

– Aktiivisuusvaatimuksesta tulee luopua, jos hoitava lääkäri pitää aktiivimallissa edellytettyjä toimenpiteitä potilaan terveyden kannalta haitallisina. Hoitavan lääkärin b-lausunnon tulee riittää osoittamaan työkyvyn rajoitteet. Terveydenhuollon ammattilaisen suositteleman hoito-ohjelman noudattaminen tulisi myös hyväksyä aktiivisuudeksi, Reumaliiton toimitusjohtaja Maria Ekroth toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE