Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Ei ole osoittanut minkäänlaista katumusta” – Etelä-Koreassa kova tuomio entiselle presidentille

Ihmiset seurasivat Soulin rautatieasemalla skriiniltä, kun tuomari julisti Etelä-Korean ex-presidentti Park Geun-hyn tuomiota.

Etelä-Korean ex-presidentti Park Geun-hye, 66, on saanut 24 vuoden tuomion korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä. Lisäksi hänelle langetettiin noin 17 miljoonan dollarin sakot.

Park ei ollut tälläkään kerralla läsnä oikeudessa. Ex-presidentti on boikotoinut oikeuskäsittelyä, koska häntä on pidetty tutkintavankeudessa toista vuotta. Oikeuden istunto näytettiin suorana televisiossa.

Parkin syytetään tehneen salaista yhteistyötä uskottunsa, Etelä-Korean Rasputiniksi ristityn Choi Soon-silin kanssa. Syyttäjien mukaan ex-presidentti muun muassa otti vastaan tai hänelle luvattiin yli 40 miljoonan euron lahjukset kolmelta yritykseltä, Samsungilta, Lottelta ja SK:ltä. Vastineeksi hän olisi tehnyt poliittisia palveluksia.

Parkista tuli jo kolmas entinen Etelä-Korean presidentti, joka on tuomittu rikoksista virkakautensa jälkeen. Chun Doo-whan ja Roh Tae-woo tuomittiin maanpetoksesta ja korruptiosta 90-luvulla.

Park on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään.

Eteläkorealaisen tutkijan Jeong Han-woolin mukaan Park tulee pysymään vankilassa pitkään.

– Park on kiistänyt kaikki syytteet eikä ole osoittanut minkäänlaista katumusta, vaikka kyseessä on järkyttävin poliittinen skandaali maamme modernin historian aikana. Ottaen huomioon hänen asenteensa ja skandaalin synnyttämän vihan, tulisi olemaan vaikeaa saada aikaan sellaista poliittista ilmapiiriä, joka sallisi hänen vapauttamisensa lähiaikoina, Hankook -ajatushautomossa työskentelevä Jeong sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE