Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ei ole teidän asia pääministeri – Heinäluomalta muistutus Sipilälle

Kansanedustaja Eero Heinäluoma.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puhui eilen uusista vaaleista, mikäli hallituksen sote-uudistus kaatuu.

Sote- ja maakuntauudistuksen on tullut odottamattomia vaikeuksia, kun kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on kertonut aikovansa äänestää uudistusta vastaan eduskunnassa.

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma huomauttaa pääministeri Juha Sipilälle Twitterissä perustuslaista, jonka mukaan päätös eduskunnan hajottamisesta on presidentin asia.

– Pääministeri Sipilä oikaisee perustuslakia ja puhuu uusista vaaleista. Päätös eduskunnan hajottamisesta kuuluu kuitenkin presidentille, Heinäluoma muistuttaa.

– Jos hallitus hajoaa, ensin katsotaan, syntyykö istuvasta eduskunnasta uutta hallitusta. Eduskuntaryhmillä on tässä oma roolinsa, Heinäluoma jatkaa.

Heinäluoman tviitistä kertoi ensimmäisenä Uusi Suomi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE