Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei pakko vaan kova arvovalinta” – SDP:n Räsänen haastoi Grahn-Laasosen kyselytunnilla

Joona Räsänen kysyi opetusministeriltä, esittääkö hän kehysriihessä opintotukileikkauksien perumista.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kysyi tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallituksen koulutusleikkauksista.

Kysymys oli suunnattu hallituksen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.).

Räsänen muistutti hallituspuolueita “ennen vaaleja, vaaleissa ja jopa vielä vaalien jälkeenkin” annetusta ja sittemmin petetystä koulutuslupauksesta.

– Nyt te olette pettäneet tämän lupauksen, Räsänen totesi.

– Miksi te laitatte opiskelijat maksamaan talouden tasapainottamisesta kaikkein suurimman hinnan? hän penäsi sektorista vastaavalta opetusministeriltä.

Räsänen jatkoi kysymällä, pitääkö ministeri kohtuullisena, että kaikkein matalimman sosiaaliturvan piirissä olevilta leikataan kaikkein eniten.

Vastauksessaan Grahn-Laasonen vetosi talouden vaikeaan tilanteeseen. Hän kertoi uskovansa kansalaisten ymmärtävän, miten vakava tilanne on.

Lisää aiheesta

– Hallituksen on välttämätöntä noudattaa julkisen talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimia, Grahn-Laasonen perusteli.

– Osana niitä hallituspuolueet sopivat hallitusneuvotteluissa neljän miljardin euron nopeavaikutteisesta säästökokonaisuudesta. Yhtenä sen osana on opintotuen leikkaus 70 miljoonalla vuoteen 2019 mennessä ja 150 miljoonalla pitkällä aikavälillä.

Tuon vastauksen olemme jo kuulleet monta kertaa.

Grahn-Laasonen kuvasi tehtäväänsä viedä säästöä eteenpäin epäkiitolliseksi “tietäen, että se on opiskelijoille kova”.

– Tuon vastauksen olemme jo kuulleet monta kertaa, kuittasi SDP:n Räsänen heti perään.

– Tämä ei ole mikään pakko, vaan tämä on teiltä kova arvovalinta.

Räsänen rinnasti, että samaan aikaan kun hallitus on viemässä opiskelijoilta joka neljännen euron, on kuitenkin varaa esimerkiksi autoveron keventämiseen.

– Kevennätte miljoonaperintöjen verotusta ja nyt täällä vielä suunnitellaan alkoholiveronkin keventämistä, hän luetteli ja täydensi:

– Että kyllä teillä näköjään rahaa on.

Räsänen kysyi, eikö juuri opetusministerin pitäisi olla opiskelijoiden puolella.

Hallitus on hänen mukaan vetänyt paljon säästöjä pois, mutta pitää härkäpäisesti kiinni opiskelijoihin ja koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.

Räsänen kysyi lopuksi opetusministeriltä, esittääkö hän kehysriihessä opintotukileikkauksien perumista.

LKS 20160310 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen eduskunnan suullisella kyselytunnilla 10. maaliskuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen vastaamassa eduskunnan suullisella kyselytunnilla tänään.

Grahn-Laasonen keskittyi vastauksessaan edellisten hallituskausien synteihin, joissa myös SDP on ollut hänen mielestään mukana.

Forssalaisessa kahvilassa oli viimeksi tänä aamuna tullut kannustavaa palautetta: Nyt pitää säästää, eikä perua jo tehtyjä päätöksiä.

– Olisin ihan varmasti mieluummin lisäämässä menoja niin kuin on hyvinä aikoina ollut mahdollista, kun on ollut jakovaraa. Mutta tällä hetkellä olemme taloudessa niin surkeassa tilanteessa, että me emme voi tällaista keskustelua käydä.

Grahn-Laasonen toisti: Päätökset pitää viedä maaliin saakka ja tehdä säästöt.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE