Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Ei pidä tehdä nyt liian hätäisiä johtopäätöksiä” – Viking Grace ajoi karille

Lehtikuva

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on aloittanut alustavan tutkinnan Viking Gracen karilleajosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensi viikon puoleenväliin mennessä on tarkoitus selvittää tapahtumien kulku niin, että voidaan tehdä päätös siitä, aloitetaanko varsinaisen tutkinta, sanoo Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Viking Linen matkustaja-alus Viking Grace ajoi karille Maarianhaminan edustalla lauantaina iltapäivällä. Meripelastuskeskuksen mukaan alus on tukevasti karilla, siinä ei ole vuotoja, eikä ihmishenkiä ole vaarassa.

Otkesilla on tutkintavelvollisuus tapauksista, jotka luokitellaan erittäin vakaviksi merionnettomuuksiksi.

– Kyllä nyt näyttää siltä, että Viking Gracen tapaus ei missään nimessä täytä erittäin vakavan onnettomuuden kriteereitä, Nurmi sanoo STT:lle.

Koska alus on aivan sataman tuntumassa, Otkesin asiantuntijat ovat päässeet nopeasti tutkimaan sitä. Alus ei vaikuta Nurmen mukaan saaneen isoja vahinkoja.

Vaikka tutkintavelvollisuutta ei olisi, voi Otkes tehdä päätöksen tutkinnan aloittamisesta. Ratkaisevaa on, nouseeko alustavassa tutkinnassa esiin sellaisia erityispiirteitä, jotka edellyttäisivät lisäselvittelyä.

– Keskeinen kriteeri näissä tapauksissa, jotka eivät ole tutkintavelvollisuuden piirissä on, onko niissä jotain opittavaa, Nurmi sanoo.

“Ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä”

Tuuli yltyi Ilmatieteen laitoksen mukaan Ahvenanmaalla lauantaina myrskylukemiin. Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström arvioi STT:lle lauantaina, että myrsky oli ainakin osasyy karilleajoon.

Veli-Pekka Nurmen mukaan sään vaikutusta on kuitenkin liian aikaista arvioida, sillä tapahtuman taustalla voi olla monta syytä.

– Kyllähän nämä ovat sellaisia aluksia ja tutut vedet, että siellä pitää myös erilaisissa tuulioloissa pystyä navigoimaan, Nurmi sanoo.

Otkes selvittää sääolojen vaikutusta osana tutkintaansa.

– Ei pidä tehdä nyt liian hätäisiä johtopäätöksiä, Nurmi huomauttaa.

Amorellasta lisätietoja ensi viikolla

Tuoreessa muistissa on Viking Linen Amorella-aluksen karilleajo Ahvenanmaalla syyskuussa. Otkesin tutkinta tapauksesta on vielä kesken.

Ensi viikolla Otkesin on määrä julkaista kuvaus tapahtumien kulusta ja siitä, mikä oli karilleajon välitön syy, Nurmi kertoo. Tutkinta jatkuu kuitenkin edelleen, ja varsinainen loppuraportti julkaistaan myöhemmin.

Toistaiseksi on hieman liian aikaista verrata Gracen ja Amorellan karilleajoa, mutta kovin samantyyppisistä tilanteista ei vaikuta olevan kyse.

– Ensitietojen perusteella tämä on ihan erilainen tilanne, Nurmi sanoo.

STT–Maiju Ylipiessa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE