Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei saa jäädä sanahelinäksi” – kansanedustaja kertoo, mistä on pidettävä tarkka huoli sote-uudistuksessa

Jukka-Pekka Flander

– Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee hyvin aikataulussa. Jotta voimme tasaveroisesti tarjota kaikille suomalaisille yhdenvertaisesti pääsyn terveydenhuollon piiriin on palveluiden siirtäminen kuntia isommille harteille välttämätöntä, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) painottaa.

Demokraatti

Demokraatti

Eduskunta aloitti tänään hallituksen sote-uudistuksen käsittelyn sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pohjalta.

– On pidettävä huolta, etteivät hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä ennaltaehkäisevä toiminta jää vain sanahelinäksi. Kunnan ja hyvinvointialueen raja pitää ylittää sujuvasti, Mäkisalo-Ropponen korostaa tiedotteessa.

Keskeinen tavoite on kaventaa kansalaisten hyvinvointi- ja terveyseroja. Tämä tavoite vaatii hänen mukaansa yhdessä tekemistä kaikilta toimijoilta, niin tulevilta hyvinvointialueilta, kunnilta kuin myös laajasti sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä.

Mäkisalo-Ropponen laskee, ettei esimerkiksi Pohjois-Karjala saa rahoitusta niin paljon kuin sille laskennallisesti kuuluisi. Syynä on hänen mukaansa pitkä siirtymäaika ja leikkuri, vaikka sote-uudistuksen tarvevakioitu rahoitus onkin oikeudenmukainen.

– Rahoituksen tasoa tuleekin edelleen seurata, niin että pystymme turvaamaan ihmisille sosiaali- ja terveyspalvelut myös siirtymäkauden aikana.

“Tarvitaan hyvää johtamista ja viisaita luottamushenkilöitä.”

Hänen mielestään tulevassa uudistuksessa tulee myös varmistaa vammaisten yhdenvertaisten palveluiden järjestäminen.

– Myös vanhusten oikeuksien puutteet ovat tulleet monien selvitysten kautta esille, joten hyvinvointialueilla olisi syytä potilas- ja sosiaaliasiamies toiminnan rinnalla käynnistää vanhusasiamies toiminta, joka koordinoisi ikäihmisten oikeuksien valvontaa yhdessä valtakunnallisen vanhusasiavaltuutetun kanssa.

Mäkisalo-Ropponen korostaa, että laki ei itsessään paranna palveluita vaan sen toimeenpano ratkaisee.

– Tulevilla hyvinvointialueilla on heti uudistuksen ensi vaiheista lähtien seurattava sen etenemistä ja asioiden toimivuutta. Tarvitaan hyvää johtamista ja viisaita luottamushenkilöitä sekä koko henkilöstön mukaan ottamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE