Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei sekoiteta nyt näitä asioita keskenään” – Metallin Aalto muistuttaa: “Työmarkkinaratkaisuja tulee ja menee”

Metalliliiton Riku Aalto toivoo, että kaikki osapuolet rauhoittuisivat ja pitäisivät suurkeskusjärjestön ja kilpailukykysopimuksen kuviot erillään toisistaan.

SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto varoittaa sotkemasta puuroja ja vellejä keskenään, kun Suomessa yritetään synnyttää samalla kertaa niin kilpailukykysopimusta kuin ay-liikkeen yhteistä jättikeskusjärjestöä.

Työmarkkinoilla sinkoili kipinöitä keskiviikkona, kun Helsingin Sanomat uutisoi, ettei SAK:n ja STTK:n yhdistyminen yhdeksi suureksi keskusjärjestöksi välttämättä toteudu suunnittelussa laajuudessa. Pois olisi jäämässä muun muassa terveydenhuoltoalan Tehy.

Palvelualojen ammattiliitto PAM taas ottaa torstaina uudelleen kantaa siihen, lähteekö se soveltamisneuvotteluihin kilpailukykysopimuksesta. Suomen suurimman ammattiliiton päätöstä pidetään äärimmäisen tärkeänä sopimuksen syntymisen kannalta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi keskiviikkona, ettei liitolle tarjota lisälupauksia sen saamiseksi mukaan.

Aallon mielestä molemmissa prosesseissa näkyy osittain monien liittojen halu nostaa omaa profiiliaan. Hän muistuttaa, että kyse on kuitenkin kahdesta aivan erilaisen kokoluokan ratkaisusta.

– Näitä asioita ei pitäisi sekoittaa keskenään. Työmarkkinaratkaisuja tulee ja menee vuosien mittaan, mutta isoja järjestöllisiä ratkaisuja tehdään aika harvoin. Kilpailukykysopimus on vain yhden vuoden mittainen työehtosopimusratkaisu – jos se ylipäätään syntyy.

Aalto korostaa, että nyt pitäisi ottaa pitempi horisontti tulevaisuuteen. Uusi keskusjärjestö rakennetaan vuosikymmeniksi eteenpäin osoittamaan paikkansa ja voimansa hoitaa palkansaajien edunvalvontaa.

Nyt pitäisi katsoa rauhallisesti, ennen kuin kannat lukitaan.

Lisää aiheesta

Suomen suurimman teollisuusliiton puheenjohtaja ymmärtää kipuilun uuden edessä.

– Selvää on, ettei se ole kivutonta kenellekään, kun kolmea tai neljää kulttuuria yritetään yhdistää. Jokainen liitto joutuu muuttamaan omia toimintapojaan ja arvioimaan, mikä on omien jäsenten kannalta parasta edunvalvontaa, Aalto muistuttaa.

Kaikkiin liittoihin on pian lähtemässä esitys ja tausta-aineistot uuden keskusjärjestön perustamisesta. Aalto uskoo, että prosessi jatkuu varmasti “jollain tavalla”.

– Minulla on se käsitys, että jokainen liitto ottaa esitykseen kantaa sitten puolesta tai vastaan. Nyt pitäisi katsoa rauhallisesti, miten mennään eteenpäin, ennen kuin kannat lukitaan, hän arvioi.

Suurjärjestöllä on määrä olla syntyessään 1,7 miljoonaa jäsentä. Aiesopimus yhdistymisestä olisi aikomus tehdä loppukeväästä niin, että uusi järjestö aloittaisi toimintansa ensi vuoden alusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE