Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei tarvitsisi tapella” – Tunnettu demariehdokas ideoi mullistavan veromallin, joka korjaa petetyt vaalilupaukset

Dimitri Qvintuksella on uusia ideoita vaalikampanjassa. Aiemmin hän on ehdottanut Helsingistä vapaakaupunkia.

Sdp:n eduskuntaryhmän viestintävastaavan paikalta hiljattain viestintätoimisto Tekirin palvelukseen siirtynyt Dimitri Qvintus ehdottaa, että Helsingissä selvitettäisiin mallia, jossa jokainen helsinkiläinen saa päättää itse, mihin kaupunki käyttää ennalta määritellyn osan hänen maksamistaan veroista.

– Valinnainen osuus voisi olla esimerkiksi yksi prosenttia tuloverosta tai kaikille sama könttäsumma. Jälkimmäisessä pieni- ja suurituloisen “budjettivalta” olisi sama. Käytännössä ihminen valitsee itse, sijoittaako tuon pienen osan veroistaan lasten harrastuksiin, koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin, kulttuuriin tai liikenteeseen, hän kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Qvintus on  demarien kuntavaaliehdokas Helsingissä.

Hän huomauttaa, että malli ei nosta veroastetta, vaan siirtää yhden prosentin budjettivallasta suoraan veronmaksajille.

– Tällä tavalla päättäjät saavat suoraan tietoa, mihin suuntaan helsinkiläiset haluavat kaupunkia kehittää. Tällaisella mallilla voisi myös korjata petettyjä vaalilupauksia.

– On hyvin todennäköistä , että helsinkiläiset olisivat veroilmoitusta täyttäessään sijoittaneet osan veroistaan koulutukseen ja näin ollen demokraattisesti velvoittaneet päättäjät kompensoimaan koulutusleikkauksia Helsingissä.

Qvintus toteaa, että varsinkin vaalien alla kaupunginvaltuutetut lupaavat lisää rahaa milloin mihinkin.

Lisää aiheesta

– Osa lupauksista pitää, osa unohtuu matkan varrella. Petetyt lupaukset aiheuttavat pettymyksiä ja syövät politiikan uskottavuutta. Verotuksen valinnanvapaus ehkäisisi tätä, koska äänestäjä voisi kerran vuodessa lähettää sitovan muistutuksen päättäjille. Lisäksi verotuksen valinnanvapaus ehkäisisi turhia riitoja valtuutettujen kesken, sillä kaupunkilaisten jo päättämistä verorahoista ei tarvitsisi tapella.

Qvintuksen mukaan idea lisäisi vuorovaikutusta, kun kaupunginvaltuutettu saa helsinkiläisiltä äänestäjiltä myös vaalien välillä selkeitä ja sitovia viestejä toivotusta suunnasta.

– Helsinkiläinen äänestäjä ja veronmaksaja puolestaan kokee voivansa vaikuttaa siihen, mihin hänen verorahojaan käytetään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE