Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei tule osallistua harjoituksiin, jotka voivat antaa väärän kuvan” – SDP linjaa Suomen puolustusta

Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad-sotaharjoitus alkoi tänään. Jotkut poliitikot ovat mielineet Suomeen suuria kansainvälisiä sotaharjoituksia.

SDP:n puoluehallitus korostaa, että Suomen puolustus perustuu omaan kansalliseen puolustukseen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja mahdollisuuteen ottaa vastaan kriisitilanteissa kansainvälistä apua.

Puoluehallitus muistuttaa, mitä eduskunta vastasi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon ja puolustusselontekoon: “Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selkeänä päämääränä on ehkäistä Suomen joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi” ja “Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”.

SDP:n mielestä Suomen puolustukselle antaa tärkeän tuen jäsenyys EU:ssa, kehittyvä pohjoismainen yhteistyö ja hyvin toimiva kumppanuus Naton kanssa.

– Naton rauhankumppanuusyhteistyöstä saamme sellaista tietoa ja harjoittelumahdollisuuksia, jotka lisäävät oman puolustuksemme taitoja ja tehokkuutta.

Puoluehallitus korostaa, että Suomi valitsee harkiten ja erikseen, mihin harjoituksiin osallistuu. Lähtökohtana pitää olla, etteivät harjoitukset kasvata kansainvälistä jännitystä.

– Suomella ei ole sotilasliiton (Naton) tarjoamaa avunantoa mahdollisessa kriisitilanteessa, mutta ei myöskään velvoitetta osallistua sotilasliiton operaatioihin tai yhteiseen puolustukseen.

Tämä kansainvälinen julkilausuma hyväksyttiin SDP:n puoluekokouksessa helmikuussa.

Lisää aiheesta

Suomi ei salli aluettaan käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita kohtaan.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) esitti viime viikolla, että Suomi voisi isännöidä monikansallisia suursotaharjoituksia. Myös puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mielestä Suomen tulisi harkita suurten monikansallisten sotaharjoitusten järjestämistä.

Ex-ulkoministeri, SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja tyrmäsi suurten sotaharjoitusten pitämisen Suomen maan kamaralla.

– Minä toivon suursotaharjoitusta yhtä vähän kuin suurta tai pientäkään sotaa. Sotaretoriikan viljeleminen ja uhoileva voimannäyttö ovat viimeinen asia, jota Suomessa nyt tarvitaan, hän kirjoitti Facebookissa.

SDP:n puoluehallitus asettuu omassa kannassaan Tuomiojan ajatusten taakse. Se korostaa, ettei Suomen tule osallistua sellaiseen kansainväliseen harjoitustoimintaan, joka voisi antaa väärän kuvan Suomen turvallisuuspoliittisesta linjasta.

– Suomi ei salli aluettaan käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita kohtaan. Suomi tekee itse päätöksensä osallistumisesta kansainväliseen harjoitustoimintaan. Osallistumisen lähtökohtana tulee olla kansallisen puolustuskyvyn, kriisinhallintakyvyn ja yhteistoimintakyvyn kehittäminen.

Puoluehallitus painottaa, että normaaleja puolustusvalmiuden ylläpitämiseen tähtääviä harjoituksia ei tule käyttää pelkojen lietsontaan ja jännityksen kasvattamiseen.

SDP pitää myös tärkeänä ja edellyttää, että eduskunta saa ajantasaisesti ja kattavasti informaatiota päätöksistä kansainväliseen harjoitustoimintaan osallistumisesta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE