Suuri osa kevyeen suojeluun sopivista alueista sijaitsee valtion mailla. Asiantuntijoiden mukaan suojelualueita tulisi lisätä etenkin Etelä-Suomessa. Uusi hallitus saa pohdittavakseen sen, millä tavoin Suomen luontoa käydään elvyttämään.

-  Ei voida olettaa, että muut hoitavat suojelun, että me ei tehdä kotiläksyjä, ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä sanoo STT:lle.

Von Weissenberg toimi Suomen pääneuvottelijana Montrealin kokouksessa joulukuussa. Siellä YK:n jäsenmaat asettivat tavoitteeksi, että vähintään 30 prosenttia maapallon maa- ja vesialueista suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Osa tästä voidaan suojella kevyemmillä tai väljemmillä määräyksillä kuin esimerkiksi tiukasti suojellut kansallispuistot.

-  Ilman OECM:ää Suomi ei tule tavoitetta saavuttamaan, sanoo von Weissenberg.

SUOMESSA kevyemmin suojeltavaksi soveltuvista alueista suuri osa on nykyisin talousmetsää ja pääosa tästä metsästä valtion mailla. Myös nykyisistä suojelualueista valtaosa – noin 92 prosenttia – on valtion omistuksessa.

Von Weissenberg listaa mahdollisia kevyempään suojeluun luettavia alueita: kansalliset kaupunkipuistot, kaavoituksella suojellut metsät sekä retkeily- ja ulkoilualueet, joita on sekä valtion että kuntien omistuksessa. Myös maaseudun maisemanhoito- ja kulttuuriperintöalueita voidaan ottaa mukaan.

Lisää vastuuta luonnonsuojelusta voivat ottaa ainakin kaupungit, kunnat ja metsää omistavat seurakunnat. Myös yksityisten maanomistajien ja yritysten osallistumista on von Weissenbergin mukaan syytä lisätä.

-  Tämä voi olla myös brändiä tai hyvän tekemisen meininkiä. Meillä on paljon toimijoita, jotka voisivat omalla toiminnallaan lisätä luontopääomaa tekemällä asiat fiksummin, sanoo von Weissenberg.

Oleellista on hänen mukaansa myös se, että maanomistajat saavat korvausta suojelusta ja heidän kanssaan toimitaan vuorovaikutuksessa.

Jo pitkään toimineita vapaaehtoisia suojeluohjelmia ovat Helmi- ja Metso-ohjelmat.

-  Ne ovat vakiintuneita ja nauttivat yleistä hyväksyntää. Osassa Suomen maakunnista maanomistajat tarjoaisivat näihin enemmänkin alueita kuin mihin on rahoitusta, kertoo Suomen Luonnonsuojeluliiton monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka.

SUOMESSA ympäristöministeriö on se taho, joka vahvistaa perustettavat OECM-alueet eli kevyemmän suojelun alueet. Siitä, mitä suojellaan ja millaisin ohjeistuksin, on odotettavissa vielä runsaasti vääntöä.

-  Meidän näkemyksemme on, että luontoarvoiltaan arvokkaimmat alueet pitäisi suojella tiukasti, sanoo Toopakka Luonnonsuojeluliitosta.

-  Väljästi suojeltuihin alueisiin voi olla tarpeen ottaa luontoarvoiltaan heikentyneitäkin kohteita, jotka voidaan ennallistaa. Silloin monimuotoisuus lähtee kehittymään toivottavasti parempaan suuntaan – annetaan luonnolle mahdollisuus elpyä, hän jatkaa.

Kevyempikin suojelu tarkoittaisi Toopakan mukaan metsässä puun hakkaamisen kieltoa tai ainakin tuntuvaa rajoittamista. Turvemailla ei tulisi sallia ainakaan ojitusta, vaan päinvastoin tulisi pyrkiä niiden ennallistamiseen esimerkiksi ojia tukkimalla.

Metsät ja suot ovat Toopakan mukaan laajin osa suojelua tarvitsevista luontotyypeistä. Mukaan tarvitaan myös esimerkiksi perinneympäristöjä, vesistöjä ja rantaluontoa.

-  Johtava ajatus on, että aluetta voi käyttää siten, että luonnon monimuotoisuus elpyy eikä enää heikkene. Suojelualueiden ulkopuolellakaan ei saisi enää aiheuttaa luontokatoa, sanoo Toopakka.

Oleellista on myös suojeltujen ja suojeltavien alueiden kytkeytyneisyys eli se, että alueet liittyvät toisiinsa. Silloin eläimet pystyvät siirtymään seudulta toiselle.

LUONTOPANEELI on jo aiemmin suositellut, että Suomen suojelutavoitteet jyvitettäisiin maakunnittain. Tämä tarkoittaisi tuntuvasti lisää suojelualueita eteläiseen Suomeen. Samalla pitäisi saada suojeluun riittävän monipuolisia luontotyyppejä.

-  Etelä-Suomessa on suojelualueita alle viisi prosenttia pinta-alasta, ja se on liian vähän. Jos se 30 prosenttia aidosti saadaan suojeltua jokaisessa maakunnassa ja etenkin myös Etelä-Suomessa, silloin Suomen luonnon tila lähtee todennäköisesti paranemaan, sanoi Luontopaneelin puheenjohtaja, ekologian professori Janne Kotiaho STT:n haastattelussa keväällä.

-  Tässä pitäisi mennä luonto edellä eikä talous edellä. Jos hallinto ja kriteerit kevyempään suojeluun rakennetaan huonosti ja luontoa haittaava toiminta sallien, niin silloin se on näennäistä suojelua.

Luontopaneeli on vuonna 2015 perustettu riippumaton tieteellinen asiantuntijapaneeli, joka tukee luontopolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa.

Nykyisin Suomen suojelluista metsistä lähes 80 prosenttia sijaitsee Pohjois-Suomessa eli Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Lisäksi suojelu painottuu keskimääräistä karummille kasvupaikoille. Lehtoja ja reheviä kangasmetsiä on suojelualueiden joukossa niukasti.

Kansalliseen suojelualueverkostoon kuuluu Manner-Suomessa yhteensä noin 4,8 miljoonaa hehtaaria, mikä vastaa noin 12 prosenttia Suomen kokonaispinta-alasta. Luvussa ovat mukana kansallis- ja luonnonpuistojen lisäksi muun muassa Metsähallituksen suojelumetsät ja määräaikaiset rauhoitusalueet.

NOIN 30 prosentin tiukka suojelu on monille maille vaikeasti toteutettava tavoite. Siksi Montrealin kokouksessa päädyttiin laskemaan mukaan myös kevyemmin määräyksin suojeltavia alueita, joiden hyötykäyttö ei ole kokonaan kiellettyä.

-  Käytännön toimeenpanosta ei ole paljoa kokemusta maailmanlaajuisesti, sanoo ympäristöneuvos von Weissenberg.

Jo aiemmin hyväksytyssä EU:n monimuotoisuus- eli biodiversiteettistrategiassa tavoitteeksi oli asetettu suojella vähintään 10 prosenttia maista ja vesistöistä tiukasti eli senkaltaisilla rajoituksilla, jotka ovat voimassa esimerkiksi kansallispuistoissa.

Suomessa kevyemmän suojelun periaatteet on jo muotoiltu virkamiestyöryhmässä, jossa oli mukana muun muassa ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä Metsähallituksen edustajia. Työryhmän raportissa kevyemmin suojeltavia alueita luonnehditaan suojelualueverkostoa tukeviksi alueiksi, joilla turvataan luonnon monimuotoisuutta.

Työryhmän mukaan kevyemmin suojeltavat eli OECM-alueet olisivat maantieteellisesti rajattuja alueita, joita tällä hetkellä ei tunnusteta suojelualueiksi. Suojelu- ja ennallistamistoimien tulee olla riittävän tehokkaita, jotta vaikutukset luonnon monimuotoisuuden suojelussa ovat myös pitkäkestoisia. Luonnon monimuotoisuuden rinnalla halutaan suojella myös kulttuurisia ja henkisiä arvoja.

SUOMEN kansallinen biodiversiteettistrategia eli monimuotoisuusstrategia on tulossa tulevan hallituksen pöydälle ja kevyempi suojelu osaksi sitä. Viime hallituskaudella strategiaa ei saatu valmiiksi – muun muassa siksi, että Montrealin kokouksen pohjalta mukaan otettavat asiat eivät ehtineet. Kokous pidettiin viime joulukuussa ja eduskuntavaalit olivat huhtikuussa.

Luonnos on kuitenkin von Weissenbergin mukaan nyt loppuvaiheessa. Kun se valmistuu, hallitus voi tehdä valtioneuvoston periaatepäätöksen tai antaa selonteon, jonka eduskunta käsittelee.

Elina Korkee / STT