Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Eikö hallitus ole perehtynyt omaan esitykseensä?” – Uudenmaan Demarinaiset: Alkoholiuudistus väärillä raiteilla

Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson.

Uudenmaan Demarinaiset tyrmää hallituksen aikeet tuoda nykyistä vahvempia ja myös tislaamalla tehdyt alkoholijuomat, eli niin sanotut limuviinat kauppoihin ja kioskeihin. Lakiesityksen perusteluista ilmenee, että toivottuja elinkeinovaikutuksia enemmän alkoholiuudistus tulee vaikuttamaan kielteisesti kansanterveyteen ja lisäämään hyvinvointieroja.

– Lasten ja perheiden kokemat haitat tulevat lisääntymään, ja sen myötä lastensuojelutoimien tarve ja kustannukset kasvavat. Jo nyt noin 100 000 lasta elää perheessä, jossa alkoholinkäyttö aiheuttaa lapsille haittoja. Onko lasten pahoinvoinnin lisääminen hallituksen agendalla vai eikö hallitus ole perehtynyt omaan esitykseensä, järjestön puheenjohtaja Anette Karlsson kysyy.

Alkoholin aiheuttamien haittojen kokonaismäärä kasvoi kokonaiskulutuksen lisääntyessä vuoteen 2008 saakka. Tämän jälkeen tehtiin viisi alkoholiveron korotusta. Lisäksi alkoholimainontaa rajoitettiin. Tehdyn alkoholipolitiikan myötä kulutus sekä haitat vähentyivät.

Jos uudistuksen päätavoite olisi vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja, tulisi hallituksen rajoittaa saatavuutta ja mainontaa sekä hyödyntää verotuksellisia keinoja, Uudenmaan Demarinaiset katsovat.

– Alkoholipoliittisia päätöksiä tehdessä olisi hyvä pitää mielessä se, että lasten ja nuorten alkoholinkäyttö on kääntynyt laskuun ja ylipäätänsä alkoholin kulutus on Suomessa vähentynyt. Tästä kehityssuunnasta tulisi pitää kiinni, varapuheenjohtaja Tarja Eklund painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE