Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Eikö kaupunki kiinnosta Sipilää? – ”Kysymyspatterissa ei mitään Helsingin seudun ongelmista”

Jari Soini
Pilvi Torsti (sd.) ihmettelee sitä, että kaupunkipolitiikka loistaa poissaolollaan Juha Sipilän vetämien hallitustunnustelujen asialistalla.

Kaksi helsinkiläistä valtuustovaikuttajaa oudoksuu yhteisessä kannanotossan sitä, ettei hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) kuuluisasta kysymyspattereista löydy yhtään Helsingin seudun tai muiden suurten kaupunkien ongelmia koskettelevaa kohtaa.

Ilkka Yrjä

– Juha Sipilän 15 kysymystä muille eduskuntapuolueille on tarkkaan luettu ja vastauksetkin jo tavattu. Kun hallitusneuvottelut nyt etenevät haluamme helsinkiläisinä päättäjinä kysyä Sipilältä asioita, joita Sipilän julkisilta listoilta meidän nähdäksemme puuttuu, Helsingin johtavien puolueiden kaksikko haastaa hallitustunnustelijaa.

Asialla ovat Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö ja Helsingin sosialidemokraattien puheenjohtaja Pilvi Torsti.

He muistuttavat, että pääkaupunkiseudulla asuu viidesosa suomalaisista ja että alue tuottaa kolmanneksen valtakunnan bruttokansantuotteesta.

–  Alueen kasvu, kilpailukyky ja elinvoimaisuus ovat kriittisessä osassa koko Suomen menestysreseptiä etsittäessä.

Männistö ja Torsti ihmettelevät kaupunkipolitiikan puuttumista hallitustunnustelijan agendalta ja keskustelun loistamista poissaolollaan hallitusohjelmaa linjattaessa.

Kysmykset

1. Mikä on Juha Sipilän johtaman hallituksen visio Helsingistä ja metropolialueesta vuonna 2025? Mitä tätä visiota tukevia tavoitteita hallitus asettaa metropolipolitiikalleen?

2. Tavoitteleeko Juha Sipilän johtama hallitus talouskasvun ja työpaikkojen syntyä pääkaupunkiseudulle panostamalla vahvuuksiin, joita alueella ja sillä toimivilla yrityksillä on?

3. Miten Juha Sipilän johtama hallitus pyrkii etsimään ratkaisuja kohtuuhintaisen asumisen akuuttiin ongelmaan pääkaupunkiseudulla? Nojataanko keskustan talousmaantieteellisen työryhmän viime vuonna julkaistun ohjelman mukaiseen esitykseen pääkaupunkiseudun asuntotuotannon hidastamisesta?

4. Pyrkiikö Juha Sipilän johtama hallitus toteuttamaan Pisara-radan rakennushankkeen, joka työllistää, luo edellytyksiä asuntorakentamiseen, edistää raideliikennettä ja on osa laajaa satojen miljoonien EU-pakettia? Mihin pääkaupunkiseudun keskeisiin uusiin infrahankkeisiin Juha Sipilän johtama hallitus on valmis sitoutumaan?

5. Onko Juha Sipilän johtama hallitus valmis jatkamaan työtä, jotta toisen asteen koulutuspaikat jaetaan entistä oikeudenmukaisemmin ja suhteessa nuorten määrään eri puolilla Suomea?

6. Miten Juha Sipilän johtama hallitus panostaa maahanmuuttajaväestön kotoutumiseen pääkaupunkiseudulla ja Helsingissä, missä jo joka viides peruskoululainen Helsingissä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia?

7. Sitoutuuko Juha Sipilän johtama hallitus etsimään ratkaisua metropolialueen hajanaisen päätöksentekorakenteen ongelmaan, joka haittaa esimerkiksi asumisen ja liikenteen suunnittelua ja alueen eheyttä? Pyritäänkö valmistelemaan erillistä metropoliratkaisua tai kuntaliitoksia?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE