Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eikö ketään kiinnosta 190 miljoonaa? – ay-johtaja ihmettelee hiljaisuutta leikkauspäätöksen jälkeen

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esittämät 190 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ihmettelee, miksi hallitus haluaa syödä Suomelta kasvun eväitä ja kasvattaa nuorten syrjäytymisriskiä.

– Samana päivänä Suomen Pankki ilmoitti talouden kääntyneen vihdoin nousuun, hän huomauttaa.

Ammattiliitto Pro on huolestunut leikkauksista – sekä päätöstä seuranneesta hiljaisuudesta.

Ei Suomi näillä teoilla nouse.

– On suorastaan hämmästyttävää, etteivät tällaiset Suomen kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä syövät päätökset herätä yhteiskunnallista keskustelua juuri, kun olemme vihdoin pääsemässä kasvu-uralle, Malinen huomioi.

Hän korostaa, että koulutus ei ole ainoastaan kilpailukyvyn ja talouskasvun avain. Se on myös keskeistä, kun ehkäistään nuorten syrjäytymistä ja tuetaan aktiivista kansalaisuutta.

Lisää aiheesta

Malinen vaatii, että hallituksen on tehtävä kaikkensa kansallisen kilpailukyvyn hyväksi. Hallitus leikkaa juuri Suomen vahvuuksista: korkeasta osaamisesta ja asiantuntijuudesta.

– Meillä ei ole varaa päästää nuoriamme syrjäytymään. Satojen miljoonien leikkaukset koulutuksesta on sama kuin jos hallitus löisi käsijarrun päälle kasvun suhteen. Ei Suomi näillä teoilla nouse, Pron Malinen varoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE