Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Eikö vapaaehtoistyöstä saa enää palkita?” – Paatero vaatii selkeitä pelisääntöjä

Sirpa Paateron mukaan vapaaehtoisia pitää voida palkita.

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) on huolissaan, että jatkossa vapaaehtoistyöntekijöitä ja talkootyöntekijöitä ei voisi palkita. Verohallinto on päivittämässä ohjetta yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäasioista.

Paatero kysyy tänään jätetyssä kirjallisessa kysymyksessään, mikä on hallituksen linja tärkeän vapaaehtoistyön tulevaisuuden suhteen.

– Ohjeluonnoksessa tarkennetaan vapaaehtoistyön ja talkootyön palkitsemissäännöksiä. Voiko nyt käydä niin, ettei jatkossa arvokasta vapaaehtoistyötä ja talkootyötä tekeviä voitaisi enää palkita, hän ihmettelee.

Vapaaehtoistoimintaa on tehty Suomessa läpi historian, Paatero muistuttaa. Ihmiset ovat auttaneet toisiaan ja hoitaneet yhteisiä paikallisia asioita vapaaehtoisuuden pohjalta.

Ohjeluonnoksessa eri tahoille tehtävällä vapaaehtoistyöllä tai talkootyöllä on erilaiset pelisäännöt.

Naapuriapu, talkoot, vapaapalokunnat, urheiluseurat, järjestöjen toiminnan pyörittäminen, kerhojen ohjaus, diakoniatyö, sairaan ja vammaisen auttaminen ovat esimerkkejä laajasta vapaaehtoistyön kirjosta, jota Suomessa on tehty pitkään.

– Ohjeluonnoksessa eri tahoille tehtävällä vapaaehtoistyöllä tai talkootyöllä on erilaiset pelisäännöt. Se on huolestuttavaa. Jotta tärkeää vapaaehtoistyötä tai talkootyötä tekeviä ihmisiä tulee mukaan, on sääntöjen oltava selkeät ja ennalta tiedossa, toimialasta riippumatta, Paatero tähdentää.

Lisää aiheesta

– Toisaalta byrokratian lisääminen nostaa kynnystä ottaa vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Varsinkin jos viranomaisraportointi vaatii jatkossa ammattiosaamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE