Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK ehdottaa: Vanhempainrahakausi lähes tasan vanhempien kesken

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ehdottaa, että vanhempainrahakausi jaettaisiin lähes tasan vanhempien kesken. Näin lastenhoidon päävastuu ei jäisi naisille. EK myös ehdottaa, että vanhempainrahakautta pidennettäisiin kuukaudella.

Ehdotuksessa ansiosidonnaista vanhempainrahakautta pidennettäisiin 13,6 kuukauteen niin, että äidin osuus olisi 7 kuukautta ja isän osuus 6 kuukautta ja 18 päivää. Yksinhuoltaja olisi oikeutettu pitämään koko vanhempainvapaan.

EK:n mukaan sen kotihoidontuen mallissa säästyy rahaa, koska sen enimmäiskestoa lyhennetään kolmesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Kotihoidontuesta tulevat säästöt EK käyttäisi kokonaisuudessa päivähoidon saatavuuden ja laadun parantamiseen.

Johtaja Ilkka Oksalan mukaan päivähoitopaikkoja on lisättävä runsaasti, jotta perheiden arjesta tulee nykyistä sujuvampaa. Uutta perhevapaamallia kannattavat EK:ssa sekä miesvaltainen teollisuus- että naisvaltainen palveluala. Oksalan mukaan maan hallituksen tulisi aloittaa perhevapaajärjestelmän muutosten valmistelu tällä vaalikaudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE