Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

EK: Joka neljäs työnantaja lomauttanut tai irtisanonut – konkurssiuhka vähäisempi kuin viime keväänä

Joka neljännellä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) koronakyselyyn vastanneella työnantajalla on henkilöstöä lomautettuna tai irtisanottuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyselyn mukaan kolmannes Suomen kaikista työnantajayrityksistä raportoi kiristyneiden koronatoimien haittaavan niiden toimintaa merkittävällä tavalla. Loppuvuonna kiristyneet koronarajoitukset koettelevat erityisesti alle kymmenen hengen työnantajia sekä palvelusektoria. Palvelusektorilla merkittävää haittaa kokee puolet yrityksistä.

Kuitenkin konkurssiuhka on työnantajayrityksissä nyt vähäisempi kuin viime keväänä.

Yritysten kritiikki päättäjiä kohtaan on voimistunut. Yli 70 prosenttia yrityksistä antaa hallitukselle heikon arvosanan koronatoimista ja vajaa 15 prosenttia hyvän arvosanan koronakriisin hoitamisesta. Viime huhtikuussa osuudet olivat noin 65 ja 20 prosenttia.

Kuntapäättäjät ja aluehallintoviranomaiset saavat hieman myönteisemmät arviot.

Etätyö hankaloittaa yritysten toimintaa

Etätyösuositus palautui voimaan loppuvuodesta. Kyselyn tulokset kertovat, ettei etätyö sovellu kaikille yrityksille ja kaikkiin työtehtäviin. EK:n tiedotteen mukaan yli 70 prosenttia yrityksistä on sellaisia, joissa laaja ja pitempikestoinen etätyö vaikeuttaa merkittävästi toimintaa tai etätyö ei ole juuri mahdollista. Kyse on pääosin mikro- ja pienyrityksistä, joissa asiakaspalvelu tapahtuu fyysisin kohtaamisin.

Koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot ja etätyön lisääntyminen ovat supistaneet yritysten toimitilatarpeita. Joka viides yritys arvioi toimitilatarpeensa pienentyvän jo lähitulevaisuudessa. Noin seitsemän prosenttia yrityksistä ennakoi kuitenkin tarvitsevansa lisää toimitilaa.

Kyselyyn vastasi tammikuussa noin 1  300 yrittäjää ja yritysjohtajaa, jotka kaikki ovat työnantajia. Aineiston analysoimisessa on käytetty painokertoimia, jotta tuloksia voidaan yleistää suuntaa-antavasti koko työnantajakenttään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE