Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK: Työvoiman saatavuudesta hallituksen ykköstavoite budjettiriiheen

EK:n Jyri Häkämies.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää hyvänä valtiovarainministeriön ehdotusta lisätä panostuksia osaamiseen ja tutkimukseen. Osaavan työvoiman saatavuus uhkaa kuitenkin talouden kasvua ja siksi hallituksen tulee löytää ehdotettua järeämpiä keinoja kannustinloukkujen purkamiseen budjettiriihessä. Lisäksi ulkomaalaisen työvoiman saatavuusharkinnasta tulee luopua.

EK odottaa myös, että hallitus käynnistää perhevapaauudistuksen valmistelun.

– Jos Suomessa naisten työllisyysaste olisi sama kuin Ruotsissa, olisi meillä 50 000 työllistä enemmän. Tasa-arvoa lisäävä uudistus ehditään vielä toteuttaa tällä vaalikaudella. Julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen rahoittaminen edellyttää parempaa työllisyysastetta, painottaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman lupauksesta, että työn verotusta ei kiristetä. Siksi palkansaajille kilpailukykysopimuksessa kohdennetut sivukulujen korotukset tulee ensi vuonna kompensoida ansiotuloverotuksessa.

– Budjettiriihessä tulee pidättäytyä menojen lisäämisestä. On keskeistä katkaista velkaantuminen tämän vaalikauden aikana. Toimet julkisen talouden tervehdyttämiseksi ratkaisevat hallituksen uskottavuuden, sanoo Häkämies.

EK on tyytyväinen, että pk-yritysten kansainvälistymisedellytyksiä parannetaan Business Finlandin lisärahoituksella.

EK odottaa myös, että yritystukiin valmistellaan muutoksia siten, että painotetaan elinkeinoelämää uudistavia, kehittäviä ja sen kilpailukykyä vahvistavia tukia.

Lisää aiheesta

Lisäksi hallituksen tulee jatkaa sääntelyn sujuvoittamista sekä lupaprosessien yksinkertaistamista ja digitalisoimista. Tarpeettoman sääntelyn karsiminen vahvistaa erityisesti pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja luo edellytyksiä työllistämiselle.

– Yksi säädös sisään, yksi säädös ulos -periaate on laajennettava kaikkiin ministeriöihin. On myös huolehdittava, että EU-sääntelyn toimeenpano tehdään ilman kansallista lisäsääntelyä, Häkämies korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE