Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK vaatii isoa alennusta päivähoitomaksuihin – rahoitus asumistuesta

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä työllisyyden parantamisen vuoksi on purettava tuntuvasti ja nopeasti kannustinloukkuja. Työllisyyden parantaminen vaatii, että päivähoitomaksuja alennetaan ja asumistukia leikataan, sanoo johtaja Ilkka Oksala EK:sta.

EK ehdottaa lasten päivähoitomaksujen merkittävää alentamista.

– Työllistymisen kannalta ei ole viisasta pitää lasten päivähoitomaksuja nykyisellä tasolla, saati korottaa maksuja. Siksi tulojen huomioon ottamista päivähoitomaksuissa tulee lieventää. Samalla korkein perittävä maksu pitäisi alentaa sekä tämän lisäksi vielä erikseen alentaa toisesta lapsesta perittävää maksua, Oksala ehdottaa.

Oksalan hahmottelema päivähoitomaksumalli alentaisi päivähoitomaksujen tuottoa merkittävästi nykyisestä. Tämä rahoitettaisiin Oksalan mukaan pienentämällä asumistukea. Asumistuessa pitäisi EK:n mielestä suosia nykyistä enemmän työtuloja saavia palkansaajia.

– Työtulojen kasvun asumistukea leikkaavaa vaikusta on alennettava ja samalla tuen yleistä tasoa laskettava.  Jotta asumistuen pienentymistä ei kompensoitaisi toimeentulotuella, asumiskulujen omavastuu on syytä palauttaa toimeentulotukeen, toteaa Oksala.

“Matalapalkkainen työ joutuu kilpailemaan etuuksia vastaan.”

EK:n mielestä pienillä muutoksilla ei kannustinloukkuongelmaa voida ratkaista.

Lisää aiheesta

– Tarvitaan huomattavia muutoksia juuri päivähoitomaksuihin ja asumistukeen. Vain siten kannustinloukkuja voidaan oikeasti purkaa. Maan hallituksen on kyettävä tekemään budjettiriihessä riittävän kunnianhimoiset päätökset kannustinloukkuongelman purkamiseksi, Oksala vaatii.

EK tukeutuu kannanotossaan VATT:n selvityksiin, joiden mukaan työllistyminen ja palkkatulojen kasvattaminen eivät aina lisää käytettävissä olevia tuloja pieni- ja keskituloisilla. Kannustinongelmat koskettavat erityisesti lapsiperheitä.

Tulosidonnaiset päivähoitomaksut ja tulojen kasvun myötä alentuva asumistuki yhdessä aiheuttavat huomattavia kannustinloukkuongelmia.

– Avointen työpaikkojen suuri määrä ja huomattava kasvu korkean työttömyyden oloissa osoittavat hyvin nykyisen epäterveen kilpailutilanteen. Etenkin matalapalkkainen, mutta osin myös keskipalkkainen työ joutuu kilpailemaan etuuksien varassa elämistä vastaan ja jää usein kilpailussa toiseksi. Näin ei voi olla, vaan työn pitää aina olla taloudellisesti kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen, Oksala sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE