Politiikka

EK vaatii pääkaupunkiseudun erityisaseman tunnustamista

Istock
Istock

Suomen kaupunkipolitiikka on ollut eri hallitusten päätöksenteossa käyttämätön voimavara, sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka painottaa tiedotteessaan, että seuraavan hallituksen on otettava kaupunkipolitiikka yhdeksi kärkihankkeeksi Suomen talouden menestyksen takaamiseksi.

– EK esittää kaupunkipoliittisen ministerivaliokunnan perustamista, jotta poliittinen päätöksenteko eri ministeriöissä tukisi Suomen hyvää kaupungistumista, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

EK korostaa, että Suomi tarvitsee pääkaupunkiseudun lisäksi useita muita menestyviä kaupunkiseutuja, jotka vaikuttavat myönteisesti ympäröivän maakunnan elinvoimaan. Samalla pääkaupunkiseudun erityisasema on EK:n mukaan tunnustettava.

– Tarvitsemme nopeampia liikenneyhteyksiä kaupunkialueiden välille, jotta voimme varmistaa useiden kaupunkien elinvoiman. Erityisesti raideliikenneinvestointeja on kasvatettava selvästi nykytasoltaan. Minimitavoitteena olisi pidettävä vähintään 600 miljoonan euron liikenneväyläinvestointeja vuosittain, sanoo Häkämies.

EK:n mukaan politiikan tavoitteena ei kuitenkaan saa olla hallitsematon kaupungistuminen. Biotalous, elintarviketuotanto, matkailu, kaivostoiminta ja myös valmistava teollisuus sijaitsevat laajalti eri puolilla Suomea.

– On turvattava koulutuspolut kaikille nuorille riippumatta heidän syntypaikastaan. Tämä tarkoittaa laajasti järjestettyä perusopetusta ja oikein mitoitettua ammatillista koulutusta seutukunta- ja maakuntatasolla. Korkeakouluissa on sen sijaan tehtävä nykyistä parempaa profiloitumista.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat