Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

EK vikisee, kun SY vetää paikallista sopimista – “Tilanne potenssiin sata verrattuna Sipilän kiky-malliin”

Tulehtuneessa työmarkkinatilanteessa ei näy edes välien lämpenemistä saatikka liikahduksia kohti neuvottelupöytään. Taustalla liitot käyvät kuitenkin koko ajan keskusteluja.

Heikki Sihto

Demokraatti

– Välit ovat säilyneet hämmästyttävän hyvinä, mutta tilanne voi muuttua vähemmän auvoisaksi syksyn tes-pöydässä, Teollisuusliiton työmarkkinajohtaja Jyrki Virtanen sanoo.

Virtanen näkee hallituksen vierittävän aiheuttamansa työmarkkinasolmun ongelmat työmarkkinapöytiin – työnantajien ja työntekijöiden ratkottaviksi – jos se ei tee kompromisseja.

– Se on selvä, että tes-pöydissä haetaan kompensaatiota. Vahvemmilla liitoilla tähän on paremmat mahdollisuudet, pienempien liittojen tilanne voi olla vaikeampi.

Virtanen on pitkään ollut näköalapaikalla ammattiliittojen neuvottelupöydissä. Neuvotteluvastuussa hän oli ensimmäistä kertaa jo vuonna 2010 silloisen Metalliliiton edunvalvontapäällikkönä.

Tämä murjominen on vaikutuksiltaan potenssiin sata verrattuna Sipilän hallituksen kiky-malliin.

VIRTANEN näkee työmarkkinoilla olevan menossa perustavaa laatua oleva rakenteellinen systeemitason muutos. Hän sanoo hallituksen ajavan nyt politiikkaa, jossa on työnantajien vahva ideologinen kädenjälki. Hän ihmettelee puheita, että työnantajat eivät olisi kiistan yksi osapuoli.

– Tämä murjominen on vaikutuksiltaan potenssiin sata verrattuna Sipilän hallituksen kiky-malliin. Työnantajat kokevat, että nyt heille aukeaa taivas. Siksi lakot ollaan valmiita ottamaan vastaan.

Virtanen epäilee, että Etelärannassa ei ehkä riittävästi ymmärretty, kuinka isoista asioista ammattiyhdistysliikkeelle on kyse hallituksen ja työnantajien ajamissa työelämämuutoksissa.

– Enkä usko Etelärannan ymmärtäneen sitäkään, kuinka Suomen Yrittäjien (SY) ajamana paikallinen sopiminen voi raunioittaa paikallisen sopimisen perinnön teknologiateollisuudessa. SY haluaa sopia kaikesta paikallisesti. Ja halutessaan toisin kuin työehtopimuksissa Se toki edustaa suurta yrittäjäjoukkoa, mutta ne työllistävät EK:n jäsenyrityksiin verrattuna melko pientä työntekijämäärää, vain reilu kolme prosenttia heidän jäsenyrityksistään työllistää enemmän kuin 20 työntekijää.

Hän muistuttaa, että Suomen Yrittäjille ei kelvannut vuoden 2016 kiky-sopimuksen yhteydessä rakennettu paikallisen sopimisen malli. Muille, myös ammattiyhdistysliikkeelle, se olisi kelvannut.

– Suomen Yrittäjät ei ole osapuoli työehtosopimusneuvotteluissa eikä se sellaiseksi mielestäni edes halua. Nyt se voi ajaa sellaista paikallista sopimista, mitä työehtosopimukset eivät koske.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE