EK yritti estää Lasse Laatusen läksiäishaastattelut – tänään julki kirjan verran muistelmia

Kuva: Pekka Sipola
Lasse Laatunen ei pidä EK:n työmarkkinapoliittista alasajoa viisaana toimintana.

Kolme vuotta sitten Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) työmarkkinajohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt Lasse Laatunen ja Ylen pitkäaikainen työmarkkinatoimittaja Arto Nieminen ovat kirjoittaneet Laatusen uraa läpikäyvän muistelmakirjan Kolmikannan kulisseissa – Lasse Laatusen neljä vuosikymmentä työmarkkinapolitiikassa (Art House).

Yhteistyössä tehdyn kirjan tarinan runko on Laatusen itsensä käsialaa. Juristi Laatunen aloitti 1973 asiamiehenä Suomen Työnantajain Keskusliitossa (STK), joka sittemmin on muuttunut fuusioiden seurauksena EK:ksi.

Vuoden 2005 fuusiossa Palvelutyönantajat ja STK:n seuraaja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT yhdistettiin yhdeksi elinkeinoelämän etujärjestöksi EK:si. Laatunen pitää fuusiota virheenä. Jäsenten intressit menevät ristiin. Edunvalvonta vaikeutuu.

Laajasti verkottunut ja vaikutusvaltainen Laatunen toimi työnantajakeskusjärjestössä monissa eri tehtävissä. 1984 hänet valittiin STK:n laki- ja sosiaaliasiain johtajaksi. Tässä ja tätä seuraavissa rooleissa hän on jättänyt ison kädenjäljen muun muassa vuosikausia neuvoteltuun eläkeratkaisuun 2014.

Kirjan mukaan valtiovarainministerinä toiminut Antti Rinne (sd.) otti roolia eläkeratkaisun loppuvaiheissa, kun näytti, että Kuntatyönantajat KT olisi lähtenyt Akavan kelkkaan ja jäänyt ratkaisun ulkopuolelle.

Asiat järjestyivät, kun Rinne otti yhteyttä Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana toimineeseen Antti Lindtmaniin, joka puolestaan kertoi soittavansa Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jaloselle. Pian palaset loksahtivat paikoilleen.

Lasse Laatunen on vaikuttanut työmarkkinaratkaisujen ohella keskeisesti lukuisiin suomalaisen sosiaalipolitiikan ja työelämän lainsäädännön uudistuksiin.

Sosiaali- ja terveysministereistä Laatunen kertoo arvostavansa uransa parhaimpana Sinikka Mönkärettä (sd.).

Ihalaisen kanssa yhteinen aaltopituus.

Laatunen ja Nieminen katsovat ay-liikkeen olleen poliittisesti vahvimmillaan Sorsan IV hallituksen ja Lipposen hallitusten aikana. Toimintatapa muuttui Lauri Ihalaisen puheenjohtajakaudella SAK:ssa.

”Ihalainen oli yhteistyökykyinen kaikkiin suuntiin, myös työnantajiin. SAK:n ja STK:n (ja sen seuraajien) neuvotteluakseli voimistui ja työmarkkinaneuvottelut työ- ja sosiaalilainsäädännön hankkeissa irtautuivat poliittisista suhdanteista”.

SAK:n puheenjohtajana 1990–2009 toiminut Ihalainen oli Laatuselle tuttu jo pidemmältä aikaa. Ihalainen saa kirjassa varauksetonta kiitosta. Työmarkkinakuvioissa he kokivat olevansa samalla aaltopituudella. Perhetuttuja lähensi entisestään lasten syntyminen samana päivänä, tosin eri vuosina.

Loppusanoissaan Arto Nieminen kirjoittaa – tässä yhteydessä keihinkään henkilöihin viittaamatta – miten on ollut niinkin, että vain kaksi ihmistä on voinut neuvotella kaikkia suomalaisia koskevista muutoksista esimerkiksi eläkejärjestelmään tai työttömyysturvaan.

”Se on lukumääräisesti varsin vähän. On vaikea arvioida, olisiko laajemmalla porukalla saatu parempia ratkaisuja aikaan”.

”Tsemppiä.”

Paavo Lipposta kirja kuvailee ”sodan jälkeisen ajan parhaana pääministerinä”. Kirjoittajat katsovat Lipposen lopulta toteuttaneen isoja Etelärannan tavoitteita, kun hän pääministerinä karsi julkista taloutta, teki leikkauksia ja vei Suomen Euroopan ytimeen.

”Lipposkritiikki tulikin ay-liikkeen demarijohtajilta. Esko Ahon tapaan myös Paavo Lipponen sai niskaansa yleislakkouhan työttömyysturvaleikkaussuunnitelmien takia.”

Kun asiaa ratkottiin eräässä tapaamisessa, kirjan mukaan Lipponen kääntyi hissin ovella Laatusen puoleen ja toivotti tsemppiä.

”Siinä demaripääministeri kannusti työnantajapomoa. Laatunen kertoi tsemppitoivotuksesta myöhemmin Lauri Ihalaiselle. Ihalaista ei paljoa naurattanut.”

Lasse Laatunen itse kertoo pitävänsä Paavo Lipposta parhaana pääministerinä sotavuosien jälkeen.

Sipilän pelisilmä petti.

Laatunen ei ole ollut minkään puolueen jäsen. Liki aina hän kertoo äänestäneensä Ben Zyskowiczia (kok.).

”Toisaalta on Laatusesta joskus puhuttu myös Etelärannan ainoana demarina, mitä hän ei tietenkään ole. Hän osasi rakentaa suhteensa myös demaripäättäjiin, ja ne suhteet olivat lämpimät. Kaveruussuhde Lauri Ihalaiseen on tästä tietysti ääriesimerkki, mutta Laatusella on takataskussaan paljon muitakin demarinimiä, viimeisenä varmaankin Antti Lindtman, jota Laatunen pitää arvostettuna nousevana tähtenä”, kirja kertoo.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kuuluisa Rukan lumilla syntynyt eläke-esitys nousee myös esiin. Tosin se tuskin oli Vanhasen omaa keksintöä. Vanhasen erityisavustaja Mikko Alkio on kertonut Laatuselle, että esitys tehtiin pääministerille ja valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok.) heidän vieraillessaan OECD:ssä.

Yhteiskuntasopimuskeskustelussa Sipilän hallituksen muistutetaan sortuneen samaan virheeseen kuin toinen keskustavetoinen Ahon hallitus yli 20 vuotta aiemmin.

”Sipilä lähti heti työntämään yhteiskuntasopimustaan työmarkkinajärjestöjen kurkusta alas.” Kirjoittajat kuittaavat Sipilän poliittisen pelisilmän pettäneen.

”Häkämiehen sielussa Ruotuväen toimittaja.”

Laatusen suhteista EK:n nykyiseen toimitusjohtajaan Jyri Häkämieheen syntyy rosoinen kuva, vaikka yhteistyön vakuutetaan sujuneen ristiriidoitta.

Herrojen välille oli saattanut jäädä Laatusen takavuosien mediakommentit Jyri Häkämiehen puheisiin eläkeläisten taitetusta indeksistä. Laatunen oli antanut ymmärtää, ettei silloisen kansanedustajan pidä sekaantua asioihin, joita ei osaa.

Vasta aivan eläkkeellelähdön kynnyksellä Laatusen kerrotaan havainneen, että ”Häkämiehen sielun syövereissä asustaa sittenkin pieni Ruotuväki-lehden toimittaja”.

Työuransa päättymishetkellä Laatusen kerrotaan alkaneen saada EK:n viestinnän edustajilta Jyri Häkämieheen viittaavia soittoja, joissa toivottiin, ettei Laatunen antaisi läksiäishaastatteluja. Tätä toivetta Laatunen ei noudattanut.

”Kyllä mekin temput tiedetään.”

Kirjan kiinnostavista yksityiskohdista yksi liittyy niin kutsuttuun kassakaappisopimukseen keskustan Paavo Väyrysen, kokoomuksen Ilkka Suomisen ja RKP:n Christoffer Taxellin välillä. He olivat sopineet porvarihallitukselta vuoden 1987 vaaleihin.

Laatunen sanoo tietävänsä, että STK ei järjestönä puuttunut vuorineuvosten ja porvaripoliitikkojen kassakaappioperaatioon.

Laatusen mielestä kassakaappisopimusta on julkisuudessa käsitelty liiaksi Paavo Väyrysen juonena. ”Laatunen näkee isompana perusteena SDP:n ja SAK:n vahvan vallankäyttöakselin murtamisen, jota usein tuki myös SKDL SAK:n kommunistien kautta”.

Laatunen kertoo myös silloisen, nyt jo edesmenneen Hiihtoliiton puheenjohtajan Eino Petäjäniemen tapaamisesta vuodelta 1993. Petäjä oli sanonut yks kaks illanvietossa, että ensi talvena suomalaiset hiihtäjät eivät häviä norjalaisille lähtövaatteen alla valmiiksi kahta minuuttia, sillä ”kyllä mekin temput tiedetään”.

Suomalaisten hiihto sujuikin hyvin seuraavana talvena. ”Tarinalla on merkitystä, kun tietää, mitä kaikkea hiihdon ympärillä sitten myöhempinä vuosina tapahtui”, kirjoittajat päättelevät.

”Jos keinovalikoima on hävitetty, sitä ei hetkessä luoda uudelleen.”

Kirjan loppusanoissaan Lasse Laatunen katsoo, että eteneminen kohti hajautettuja työmarkkinaneuvotteluja ja paikallista sopimista on oikea malli.

Hän ei kuitenkaan pidä viisaana Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinapoliittista alasajoa.

”Maailma ei ole stabiili tulevaisuudessakaan, eivätkä sitä ole työmarkkinatkaan. Kannattaa muistaa historian opetukset. Liitot eivät ole toistensa sopimusten koordinoijia. Kullakin liitolla on sopimusautonomiansa. Siihen voivat kajota vain keskusjärjestöt jäsenliittojensa osalta”, Laatunen kirjoittaa.

Olennainen kysymys työmarkkinoilla on Laatusen mukaan se, miten vältetään vuoden 2007 liittokierroksen ”palkkakatastrofin” toistuminen.

”Muuttuvissa olosuhteissa pitää olla käytettävissä hädän hetkellä mahdollisimman laaja toimenpidearsenaali. Ei sitä käyttää tarvitse, ellei ole pakko. Jos keinovalikoima on hävitetty, sitä ei hetkessä luoda uudelleen”, hän toteaa.

Arto Niemisen mukaan työnantajat tarvitsevat jonkin tahon koordinoimaan, ettei alojen välinen palkkakilpailu karkaa käsistä.

”Koordinointia tarvitsee myös palkansaajapuoli. Ja koordinointi on vain peitenimi tulopolitiikalle. Keskitetyt tuloratkaisut ovat aina olleet työnantajille halvempia kuin liittoratkaisut”, Nieminen kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta

”Sain viestejä, että älä huora inise” – kansanedustajat tuntevat usein olevansa vapaata riistaa häirinnälle

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Sosiaalisessa mediassa leviävä Me too -kampanja (minä myös) haluaa kiinnittää huomiota naisten kokemaan seksuaaliseen häirintään. Kansanedustajatkaan eivät välty epäasialliselta käytökseltä.

Kopelointia, huorittelua, ulkonäön kommentointia ja vihjailua. Seksuaalisen häirinnän monet muodot ovat tuttuja myös poliitikoille. STT:n haastattelemat naispoliitikot kertovat häirintää esiintyvän etenkin sidosryhmätapaamisissa tai kansalaisten keskuudessa.

Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen (vas.) on joutunut nielemään kommentointia ulkonäöstään ja kuuntelemaan epämiellyttävää vihjailua kentällä.

– Sitä tapaa niin valtavan määrän ihmisiä eri paikoissa, eivätkä ne kohtaamiset aina ole pelkästään miellyttäviä. Ihmiset jotenkin tuntevat, että kansanedustajat ovat vapaata riistaa, että heille voi sanoa mitä tahansa.

Myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi eduskunnan ulkopuolella, useimmiten sidosryhmätilaisuuksissa. Hän kertoi yhdestä tapauksesta Facebookissa osana #metoo-kampanjaa.

– En ole aina ihan varma, ymmärtääkö ahdistelija nöyryyttävänsä ja loukkaavansa niissä tilanteissa.

Hänen mielestään kampanjassa on tärkeää muun muassa se, että miehet ymmärtävät ongelman laajuuden.

Saarikko korostaa, että valtaosa työtovereista eduskunnassa on nykyään fiksuja herrasmiehiä, mutta menneistä ajoista on vielä säikeitä jäljellä.

– Eduskunta on ollut perinteisesti hierarkkinen ja miesvaltainen. Tärkeää on myös muistaa, että miehetkin joutuvat seksuaalisen häirinnän kohteiksi.

Mutta on minuun käyty myös käsiksi.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo kokeneensa häirintää lähinnä nuorena kansanedustajana eduskunnassa.

– Nuoremmat sukupolvet ovat ehkä siinä mielessä tasa-arvoisempia ja saattavat ymmärtää paremmin, mikä on soveliasta ja mikä ei.

Vehviläisen mielestä on tärkeää, että uhrit ymmärtävät, ettei vika ole heidän, ja tekijät, että heidän toimintansa ei ole hyväksyttävää.

– Ensimmäinen ajatus aina on, että mitä minä tein väärin, kun sellaisen kohteeksi joutuu.

Myös kansanedustaja Sari Raassina (kok.) kertoo kokeneensa erityisesti nuorena poliitikkona runsaasti seksuaalista häirintää.

– Nyt vahvasti keski-ikäisenä häirintä on useimmiten nimittelyä, huorittelua ja ulkonäön pilkkaamista. Mutta on minuun käyty myös käsiksi.

Raassina kertoi pari vuotta sitten julkisesti, kuinka joutui seksuaalisen ahdistelun kohteeksi vaalityössään Kuopion torilla.

– Sen jälkeen sain viestejä, joiden sävy oli, että älä huora inise, että onhan se hyvä, että edes joku on susta kiinnostunut.

Raassina painottaa, että oman puolueen edustajat eivät ole häntä koskaan ahdistelleet.
– Toivon, että seuraavat sukupolvet, tytöt ja pojat, saisivat kasvaa omassa sukupuolessaan sellaiseksi kuin he ovat ilman, että heidän tarvitsee piilottaa tai hävetä kehoaan tai kokea, että heidän kehonsa ja siihen liittyvä seksuaalisuus on väline kiusaamiselle.

Joku saattaa ihastua poliitikkon tavalla, joka ei ole enää normaalia.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) uskoo eduskunnassa olevan samalla tavalla häirintää kuin muillakin työpaikoilla. Hänkin arvelee, että eniten poliitikkoja ahdistelevat kansalaiset, esimerkiksi puheluiden ja sähköpostien muodossa.

– On myös ollut sellaista, että joku saattaa ihastua poliitikkoon tavalla, joka ei ole enää normaalia, vaan menee häirinnän puolelle.

Filatov sanoo, että hänelläkin on kokemuksia, mutta hän ei niistä mielellään puhu.

– Ne eivät ole olleet minulle häirintää, mutta jollekin muulle ne olisivat voineet olla tosi rankkoja paikkoja.

STT–SANNA NIKULA

Ylen kysely: Alkoholilaista tulee jännitysnäytelmä – nelosoluen kauppamyynti repii ryhmiä

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustajat äänestävät alkoholilakipaketista marraskuussa. Ylen kyselyn perusteella eduskunnassa on odotettavissa jännitysnäytelmä.

Puolet sen tavoittamasta 128 kansanedustajasta kannattaa nelosoluitten ja muiden vahvempien alkoholijuomien tuomista ruokakauppoihin, kioskeihin ja huoltamoille, joka kuuluu kiistanalaisimpiin lain ehdotuksiin.

Nykyään ruokakaupoista saa korkeintaan 4,7 prosentin vahvuisia alkoholijuomia, hallitus olisi nostamassa rajaa 5,5 prosenttiin.

Hallituspuolueet ovat antaneet Ylen mukaan edustajilleen vapauden äänestää asiassa omantuntonsa mukaan, joten opposition yhtenäinen vastustus voisi kaataa alkuperäisen esityksen.

Ylen kyselyyn vastanneista 128 edustajasta 53 kannattaa hallituksen esitystä nykyistä vahvempien juomien tuomisesta kauppoihin, 47 vastustaa ja 28 ei vielä halua tai osaa määritellä kantaansa.

Eduskuntaryhmien yhtenäisyys vaihtelee suuresti kyselyssä. Kokoomukselta, SDP:ltä, sinisiltä, vihreiltä ja kristillisdemokraateilta löytyvät yhtenäisimmät eduskuntaryhmät.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet kokoomuslaiset (vastanneita 24), siniset (10) ja perussuomalaiset (14) kannattavat nykyistä vahvempien juomien tuomista ruokakauppoihin. SDP:ssä (18), vihreissä (10) ja kristillisdemokraateissa (5) muutoksen vastustus on suurinta.

Kun kulutus kasvaa, niin se lisää haittoja.

Kyselyyn vastanneista 18 demarista 14 vastustaa esitystä, kaksi on epävarmoja kannastaan ja kaksi antoi tukensa esitykselle. Yksi muutoksen vastustajista on demarikansanedustaja Joona Räsänen.

– On tutkittu, että kun alkoholin saatavuutta lisätään, niin se lisää myös kulutusta. Kun kulutus kasvaa, niin se lisää haittoja. Kun haitat kasvavat, niin se lisää kustannuksia, hän perustelee Ylellä.

Räsänen viittaa asiantuntija-arvioihin, joiden mukaan ehdotus lisäisi sekä sosiaali- ja terveys- että poliisimenoja kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain. Demareiden lähes yhtenäisen vastustuksen ehdotukselle Räsänen arvioi johtuvan asiantuntijalausunnoista.

– Pitkin matkaa sosialidemokraatit ovat sanoneet, että tässä kannattaisi ottaa asiantuntijoiden neuvot huomioon. Ja sitä hallitus ei ole nyt tehnyt.

Demarit käyvät valiokuntakäsittelyn jälkeen keskenään alkoholilain uudistusta läpi.

”Kokoomuksen härski vedätys on tuhoamassa palvelut” – SDP:n Rinne vetoaa vakavasti Sipilään

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on lukenut tarkkaan hallituksen esityksen sote-uudistuksen valinnanvapaudesta.

– Valinnanvapaus on kaunis sana, mutta hallitus peittää sen alle todella karmean tulevaisuuden, hän varoittaa Facebookissa.

Rinne pelkää, että ”uudistus” tulee johtamaan siihen, että veronmaksajat saavat entistä paljon kalliimman järjestelmän. Lisäksi asiakasmaksut nousevat merkittävästi ja ihmisten saamat palvelut vähenevät pitkällä aikavälillä, kun palvelut pirstaloituvat.

Rinne on erityisen pöyristynyt, että jopa neuvolat pistetään markkinoille tuottamaan voittoa yrityksille.

– Meidän maksamamme verot pitää käyttää tehokkaasti tuottamaan ihmisille laadukkaita ja saatavissa olevia palveluita. Emme me veroja maksa siksi, että jotkut niillä rikastuvat.

SDP:n puheenjohtaja muistuttaa perusasioista: Ihmisten pitää päästä lääkäriin ja ikäihmisillä on oikeus hyvään ja laadukkaaseen hoivaan.

– Kokoomuksen härski vedätys on tuhoamassa ihmisille tärkeät palvelut. Pääministeri Sipilä, älkää alistuko kokoomuksen tahtoon, Rinne vetoaa Juha Sipilään (kesk.).

 

”Ei osata mitään, opiskelijat jätetään oman onnensa nojaan” – amis-koulutuksesta annettu yksipuolinen kuva

Kuva: lehtikuva / sari gustafsson

Ammatillisesta koulutuksesta on luotu liian yksipuolinen kuva, kuusi järjestöä harmittelee. Ne myös kritisoivat mediaa siitä, että se keskittyy enimmäkseen yksittäisiin epäonnistumisiin.

– Ammatillinen koulutus uudistuu. Muutos on mittava, ja huolenaiheita riittää. Etenkin, kun samaan aikaan oppilaitokset ovat myös suurten rahoitusleikkausten kohteena.

– Väitteet siitä, että ammatillisessa koulutuksessa ei tarvitse osata mitään tai että opiskelijat jätetään oman onnensa nojaan, eivät pidä paikkaansa, Sivistystyönantajat, Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liitto, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amke, Suomen yrittäjät, Suomen ammattiin opiskelevien Liitto Sakki ja Suomen opiskelija-Allianssi Osku painottavat.

Niiden mielestä koulutusvalintoja tekevien nuorten, aikuisten ja ammatillista osaamista tarvitsevien yritysten kannalta on tärkeää tuoda esiin muitakin näkökulmia.

– Yritykset ja elinkeinoelämä ovat osallistuneet pitkäjänteisesti ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, muun muassa osaamisen arviointiin, tutkintojen kehittämiseen ja ammatillisen koulutuksen uudistamiseen.

Ammatillisen koulutuksen ongelmia ei pidä sivuuttaa, mutta…

Amisbarometrin (2015) mukaan taas 80 prosenttia opiskelijoista pitää opiskelusta ammatillisessa oppilaitoksessa ja 75 prosenttia pitää opetusta enimmäkseen hyvänä. Heillä oli selkeä suunnitelma kohti työelämää. Suomalaiset nuoret ovat myös vuodesta toiseen kärkisijoilla kansainvälisissä ammattitaitokisoissa.

– Ammatillisen koulutuksen ongelmia ei pidä sivuuttaa, mutta julkisessa keskustelussa on myös muistettava, että oppilaitokset kehittävät jatkuvasti ratkaisuja. Esimerkkinä voidaan mainita erilaiset toimintamallit, joiden avulla enemmän tukea tarvitsevat opiskelijat valmistuvat ja työllistyvät, järjestöt muistuttavat.

Keskustelussa on jäänyt sivuraiteille järjestöjen mielestä myös se tosiasia, että kaksi kolmasosaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on aikuisia. Joka vuosi kymmenet tuhannet työntekijät, työttömät ja yrittäjät pitävät yllä osaamistaan koulutuksen avulla.

– Työelämä tarvitsee osaavaa työvoimaa ja opiskelijat osaamista, joka mahdollistaa työllistymisen. Ammatillisen koulutuksen laatu, arvostus ja vetovoima eivät parane sillä, että koulutusta koskevasta uutisoinnista puuttuu faktojen toinen puoli, järjestöt korostavat.

Väyrynen syyttää Niinistöä lähes kaikesta: ”Maamme itsenäisyys on vakavasti uhattuna”

Kuva: LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

Europarlamentaarikko, Suomen presidentiksi halajava Paavo Väyrynen harmittelee, että hänen viime viikolla julkaisemansa kirja jäi ”harmillisesti muun julkisuuden varjoon”. Suomen linja 2017 kertoo Sauli Niinistön (kuvassa) toiminnasta tasavallan presidenttinä.

– Jokaisen Suomen tulevaisuudesta vastuuta kantavan olisi hyvä siihen perehtyä, Väyrynen kehottaa Uuden Suomen puheenvuorossaan.

Kirja osoittaa Väyrysen mukaan , että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinnan keskellä maamme itsenäisyys ja puolueettomuus ovat vakavasti uhattuina.

– Pahinta on, että Sauli Niinistön johdolla Suomea on viety liittoutumispolitiikan tielle.

Hän arvioi, että Sauli Niinistö on toiminut kuuden vuoden takaisten vaalilupaustensa mukaisesti: ”EU:n yhteistä puolustusta pyritään kehittämään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista ja jos tätä kautta ei päästä riittävän pitkälle, liitytään Natoon. Niinistö on antanut vahvan tuen jopa EU:n yhteisen armeijan muodostamiselle”.

Väyrynen näkee Niinistön toimissa salavihkaisuutta:

– Niinistö näyttää edistävän Suomen sotilaallista liittoutumista samaan tapaan kuin hän on ajanut maamme jäsenyyttä euroalueessa – hivuttamalla ja todelliset tarkoitusperät kätkien.

Niin olisi käynyt Suomessakin, jos kansa olisi saanut asian ratkaista.

Hän ihmettelee Niinistön toimia myös valtiovarainministerinä vuonna 1997.

– Päätös liittymisestä euroalueeseen tehtiin perustuslain vastaisesti. Asiasta ei järjestetty kansanäänestystä, eikä eduskunnalle annettu edes lakiehdotusta, vaan ainoastaan tiedonanto. Ruotsissa ja Tanskassa kansanäänestys järjestettiin, ja molemmissa maissa jäsenyys tuli hylätyksi. Niin olisi käynyt Suomessakin, jos kansa olisi saanut asian ratkaista.

Väyrynen näkee myös ilmeisenä, että istuva presidentti puuttui viime kesäkuussa hallituspolitiikkaan ensi sijassa edistääkseen Suomen mukanaoloa, kun euroaluetta ryhdytään viemään yhteisvastuullisen liittovaltion suuntaan.

– Tukemalla kokoomuksen pyrkimyksiä syrjäyttää Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset hallituspolitiikasta Niinistö avasi tietä Suomen taloudellisen ja lopulta myös valtiollisen itsenäisyyden kaventamiselle.

Väyrynen pistää Niinistön ”mieskohtaiselle vastuulle” sen, että Suomi ei syksyllä 2015 palauttanut Itävallan ja Saksan tapaan osittaisia rajatarkastuksia.

– Vastikään muut Pohjoismaat jatkoivat jälleen tarkastuksiaan. Suomi ei ole palauttanut niitä vieläkään. Viime vuonnakin Suomeen tuli yli 6000 uutta turvapaikanhakijaa. Vielä viime kesänä Sauli Niinistö vastusti ”rajojen sulkemista”, Paavo Väyrynen kirjoittaa puheenvuorossaan.