Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EKL:n Kokko: Ikäihmisten palveluja ei tuoteta markkinaehtoisesti

Eläkkeensaajien keskusliiton puheenjohtaja Simo Kokko ei hyväksy senioreitten julkisten palvelujen yhtiöittämistä.

– Eläkkeensaajien Keskusliitto ei hyväksy ikäihmisille tarjottavien julkisten palvelujen tuottamista markkinaehtoisesti, voittoa tavoitellen. Idea ei mielestämme sovi sote-palvelujen tuotantoon. Näin sanoi Eläkkeensaajien keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko tänään Espoossa.

Haja-asutusalueilla tuskin on tulevaisuudessakaan nykyistä enemmän palveluita valittavaksi.

– Myöskään EU-lainsäädäntö ei vaadi sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämistä, ja mielestämme valinnanvapautta voidaan kehittää ja toteuttaa myös ilman sitä, Kokko huomauttaa.
Kokko ei usko, että yhtiöittäminen parantaisi palvelujen saatavuutta tasavertaisesti Suomessa.

– Haja-asutusalueilla tuskin on tulevaisuudessakaan nykyistä enemmän palveluita valittavaksi. On vaikea nähdä, miten hallituksen tavoitteet tältä osin johtavat terveys- ja hyvinvointierojen kaventumiseen Suomessa, Kokko sivaltaa.
Kokko on huolissaan, miten käy palveluiden kustannuksille ja omavastuuosuuksille.

– Yhtiöittämisen riskinä on aina kustannusten ja siten myös asiakasmaksujen nousu entisestään. Tästä on hyvänä esimerkkinä naapurimaamme Ruotsi. Tämä ikävä kehitys on ollut muutenkin käynnissä jo vuosia ja sen maksajina ovat erityisesti ikääntyneet ja paljon sairastavat, Kokko sivaltaa.

Maksujen jatkuva korottaminen on Kokon mukaan ristiriidassa sote-uudistuksen tavoitteleman eriarvoisuuden vähentämisen kanssa.

– Mitenkäs kilpailutus? Pienten palveluntuottajien mahdollisuudet kilpailla suurten globaalien yritysten kanssa on toivotonta.

Lisää aiheesta

Vuoden 2014 lopussa kaikkien eläkkeellä olevien määrä oli Suomessa 1,5 miljoonaa. Samana vuonna joka kymmenes 65 vuotta täyttänyt ja joka viides 75 vuotta täyttänyt oli säännöllisten palvelujen piirissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE