Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

EK:n Häkämies: Metsäteollisuuden lähtö on pettymys

Työnantajajärjestö Metsäteollisuuden halu irtautua Elinkeinoelämän keskusliitosta ei tullut yllätyksenä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehelle.

– On tullut selväksi, että Metsäteollisuus on jo vuosien ajan halunnut huomattavasti tarkemmin omaan toimialaansa keskittyvää edunvalvontaa. Se on näkynyt eri ratkaisuja tehtäessä EK:ssa, Häkämies kertoo STT:n haastattelussa.

Häkämiehen mukaan Metsäteollisuuden ilmoitus on EK:lle pettymys.

– Tavoitteenamme on olla elinkeinoelämän yhtenäinen ääni, nyt siitä äänestä lähtee tärkeä pala pois. Näinkin voimme jatkaa ja uskon, että jollain tavalla yhteistyö myös Metsäteollisuuden kanssa jatkuu.

Häkämies muistuttaa, että Metsäteollisuuden lähdön jälkeen EK:ssa on edelleen 26 jäsenliittoa.

– Muilta liitoilta ei ole ilmennyt vastaavanlaisia irtautumishaluja, vaan EK:n hallituksen päätökset on tehty hyvin suurella enemmistöllä.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta sanoo tiedotteessa uskovansa, että EK jatkaa yhtenäisenä. Hänen mukaansa muut liitot eivät ole ilmaisseet lähtöaikeita.

– Metsäteollisuuden tänään ilmoittama eropäätös EK:n jäsenyydestä on valitettava. Se on luonnollisesti meille pettymys, mutta tästä jatketaan eteenpäin. Uskon, että jatkossakin teemme yhteistyötä Metsäteollisuuden kanssa, Alahuhta toteaa tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE