Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

21.9.2023 13:14 ・ Päivitetty: 21.9.2023 13:22

EK:n Häkämies SAK:n toimista: Äärimmäisen huolestuttavaa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää SAK:n ja jäsenliittojen ennakkovaroitusta poliittisista työtaistelutoimista äärimmäisen huolestuttavana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Häkämies sanoi STT:lle toivovansa, että tulevat mielenilmaukset tapahtuisivat vapaa-ajalla eikä niin, että ne vahingoittavat yritysten liiketoimintaa.

Häkämiehen mukaan SAK:n ulostulo kertoo siitä, että osapuolet ovat kaukana toisistaan ja ay-liikkeen kannat etäällä hallituksen ohjelmasta. Hän peräsi ay-liikkeeltä vastauksia Suomen talousongelmiin.

-  Kiinnitin tiedotustilaisuudessa huomiota siihen, että kun heiltä kysyttiin ay-liikkeen lääkettä Suomen velkaantumiseen ja työllisyysasteen nostoon, niin ay-liikkeellä niitä lääkkeitä ei tuntunut olevan. Mikä olisi vaihtoehto? Häkämies penäsi.

Hallitusohjelmassa ajetaan Häkämiehen mukaan tarpeellisia uudistuksia, jotka veisivät Suomen työmarkkinamallin lähemmäksi Ruotsia. Esimerkiksi työrauhaa koskevat määräykset ovat vuodelta 1946, eikä niiden uudistamisessa ole neuvotteluista huolimatta edistytty.

-  Tässä kurotaan kiinni vuosikymmenten aikana syntynyttä uudistamisvajetta. Nämä toimet ja puhkuminen ovat ylimitoitettuja.

Hän sanoi toivovansa, että nyt vallalla oleva kireä ilmapiiri ei tule leimaamaan koko hallituskautta.

-  Mutta näiden SAK-ilmoitusten perusteella on aika kyllä jännitteiset lähikuukaudet tulossa.

Nina Törnudd / STT

Juttua täydennetty kauttaaltaan klo 16.22.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU