Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK:n Häkämies: “Uskon, että osapuolilla on tiedossa, millä umpisolmu voitaisiin avata”

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Hallitus ilmoitti tänään muutoksista irtisanomislakiin. Irtisanomista helpotettaisiin alle 20 hengen yritysten sijaan alle 10 hengen yrityksissä. Henkilöperusteisesti irtisanottujen karensseihin tulisi helpotusta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Lisäksi hallitus käynnistäisi kädenojennuksena kolmikantaisen työn yt-lain kehittämiseksi.

Ay-liikkeestä vaatimus on edelleen tiukasti, että irtisanomisten helpottamisesitys vedetään kokonaan pois.

– Hallitus on nyt sitten odotetusti esitystä muuttanut ja nyt sitten aika nopeasti on tullut palkansaajilta rukkasia, mutta optimistina vielä toivon, että tässä asiassa olisi mahdollisuus edetä, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kommentoi tilannetta tänään Demokraatille.

– Nyt valitettavasti näyttää vääjäämättä siltä, että huomiset työnseisaukset toteutuvat. Siitä olen erittäin huolissani ja pahoillani, hän jatkaa.

Hallitus on jo tilannut selvityksiä yt-lain muutoksista. Ne valmistuvat marraskuuhun mennessä.

– Elän siinä käsityksessä, että halitus ottaa vastaan nämä yt-lakia koskevat selvitykset ja ministeritkin ovat todenneet, että tämä hallitus ei muuta ehdi. Tältä osin en osaa enempää arvioida, Häkämies sanoo.

– Mitä muutoin tulee ratkaisuehdotukseen, uskon, että osapuolilla on tiedossa, millä umpisolmu voitaisiin avata. En lähde neuvomaan. Olennaista olisi ollut, että olisi pystytty ratkaisemaan asia ennen huomisia työnseisauksia ja sen jälleen niin, ettei tilanne jatku ja eskaloidu.

Työtaisteluiden on määrä alkaa keskiviikona. Poliittiset lakot koskettavat teollisuudessa ja sen palveluissa yli 30 000 työntekijää. Mukana ovat Teollisuusliitto, Pro, Pam, Sähköliitto ja Elintarviketyöläisten liitto.

“En kommentoi hänen lausuntojaan.”

Entinen Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen kirjoitti eilen Iltalehdessä, että hallituksella on toimimisvelvollisuus turhien yhteiskunnallisten konfliktien ja vahinkojen välttämiseksi.

– Jo ennen keskiviikon työtaisteluja hallituksen kannattaisi ilmoittaa vetäytyvänsä hankkeesta edellyttäen, että ay-liike peruuttaa kaikki työtaistelutoimensa, hän sanoi.

– Uuden asennon ottaminen riidassa ei olisi hallitukselle arvovaltatappio, vaan valtiomiesteko eskaloituvassa konfliktissa, jossa kolmas osapuoli on vahinkojen maksajana, Laatunen totesi.

Onko Häkämies asiassa samoilla linjoilla?

– Tuossa sanoin, että osapuolilla varmaan on tiedossa ratkaisumallit, en lähde tämän enempää kommentoimaan.

Laatunen sanoi myös, että jos lainsäännös kirjoitetaan uudelleen, lopputulos oikeuskäytännössä on se, että pienissä yrityksissä irtisanomiskynnys pysyy ennallaan ja suurissa kiristyy.

– En kommentoi hänen lausuntojaan, Häkämies kommentoi tähän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE