Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK:n kevätterveiset pöytään: Tupojen aika on ohi – ja tämä osoittaa sen

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta pitää todella tärkeänä, että kilpailukykysopimuksen soveltamisneuvottelujen aikataulu pitää. Määräaika on kuun lopussa.

– On todella tärkeää tähdätä siihen, että ratkaisut saadaan kuun loppuun mennessä. Työmarkkinakentässä on tapana se, että ratkaisut syntyvät aina viime metreillä ja en hirveästi usko, että lisäaika parantaisi tilannetta, Alahuhta sanoi.

Viime viikkoina on kuulunut epäilyjä, ettei aika riitä, vaan neuvottelujen takarajaa olisi syytä venyttää. Lisäksi esimerkiksi ammattiliitto Pro on väläytellyt jäämistä pois kilpailukykysopimuksesta.

Alahuhdalla on sellainen käsitys, että kaikki osapuolet tähtäävät tällä hetkellä siihen, että valmista saadaan kuun loppuun mennessä.

– Ainahan tietysti on riskejä, Alahuhta sanoi.

EK:n kevätkokouksen seminaarissa puhunut Alahuhta arvioi, että kilpailukykysopimuksen toteutuminen yhdistettynä seuraavien vuosien maltilliseen palkkapolitiikkaan parantaisi merkittävästi Suomen kilpailukykyä.

Hänen mukaansa on erittäin tärkeää, että sopimukselle saadaan laaja kattavuus ja yritysten toiminnan kannalta kriittinen logistiikkaketju saadaan mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE