Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

EK:n kysely: Yrittäjät epäilevät hallituksen kykyä edistää työllisyyttä

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies esitteli yrittäjäpaneelin tuloksia tänään Helsingissä.

Yritykset eivät luota pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen kykyyn tehdä työllisyyttä parantavia päätöksiä, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjäpaneelista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyselyyn vastanneista yrittäjistä neljä viidestä ei usko hallituksen kykyyn edistää työllisyyttä. Lisäksi lähes 90 prosenttia vastaajista epäilee, ettei hallitus saavuta tavoitettaan työllisyyden parantamisesta.

Paneelin mukaan yrittäjien usko Rinteen hallituksen työllisyystoimiin on nyt huomattavasti heikompi kuin Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen aikana kaksi vuotta sitten.

Syksyllä 2017 neljäsosa yrittäjistä sanoi luottavansa hallituksen kykyyn edistää työllisyyttä. Nyt vastaava lukema oli neljä prosenttia.

Rinteen hallituksen keskeisenä tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin tämän hallituskauden aikana. Tavoite vaatii työllisten määrän lisäämistä 60 000 ihmisellä aiempiin ennusteisiin nähden.

EK:n kyselyyn vastasi elo-syyskuussa 411 työnantajayrittäjää, joiden yrityksillä on yhteensä noin 4 800 työntekijää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE