Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

EK:n tiedustelu: Kiinteät investoinnit kasvavat – tutkimus ei kiinnosta

 

Tiedustelun mukaan teollisuuden kiinteät investoinnit nousevat tänä vuonna noin 3,8 miljardiin euroon, eli lähes 11 prosenttia viimevuotista korkeammalle. Jo viime vuonna investoinnit lisääntyivät vuosien 2013–2014 pohjatasolta.

Energia-alan investoinnit jatkuvat edelleen vilkkaina, ja investointisumma kohoaisi kuluvana vuonna lähelle 2,4 miljardia euroa.

Teollinen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta jatkaa tiedustelun mukaan supistumista, vaikka lasku loivenisikin kuluvana vuonna. Tutkimustoiminnan volyymi on laskenut tuntuvasti 2000-luvun alusta. Tuoreimpien tilastotietojen mukaan suomalaiset teollisuusyritykset käyttivät vuonna 2014 tutkimukseen ja kehitykseen 3,0 miljardia euroa, kun summa laskisi Investointitiedustelun mukaan kuluvana vuonna vajaaseen 2,6 miljardiin.

– Kiinteiden investointien kasvusuunta on pitkään odotettu ja erittäin myönteinen asia Suomen taloudelle. Ennustettukin investointitaso on silti vain tyydyttävä, eikä se vielä riitä merkittävästi kasvattamaan tuotantopotentiaalia. Teollisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vaatimaton kehitys on puolestaan huolestuttavaa talouden ja tuottavuuden pidemmän aikavälin kasvunäkymien kannalta, totesi tiedustelun tuloksia esitellyt EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Investointiaste eli teollisuuden kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon oli toissa vuonna vain hieman yli 10 prosenttia, mikä oli Länsi-Euroopan vertailumaiden matalimpia tasoja. Kuluvana vuonna kiinteiden investointien aste nousisi 12–13 prosenttiin. Suomen teollisuuden t&k-panostukset ovat olleet Euroopan korkeimpien joukossa, mutta viime vuosina ne ovat laskeneet selvästi. Yhteenlaskettu investointitaso (kiinteät + t&k) on uusimpien lukujen mukaan lähellä EU-maiden keskiarvoa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE