Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ekonomistien enemmistö HS-kyselyssä: Eurosta on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä

Helsingin Sanomien kyselyssä suuri joukko ekonomisteja sanoo, että eurosta on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Erityisen yksimielisiä vastaajat olivat siitä, että vapaasti kelluva oma valuutta olisi vauhdittanut Suomen elpymistä vuonna 2012 alkaneesta taantumasta. Vastakkaista mieltä oli vain yksi vastaaja.

Kyselyyn vastasi 29 ekonomistia. Heistä 14 oli sitä mieltä, että eurosta on 15 vuoden aikana ollut Suomelle omaan vapaasti kelluvaan valuuttaan verrattuna enemmän haittaa kuin hyötyä. Kahdeksan vastaajaa piti euron hyötyjä suurempina ja seitsemän ei osannut sanoa kantaansa.

Euron haittoja korostivat etenkin tutkimuslaitosten ja pankkien ekonomistit.

Yhteisvaluutan hyötyjä painottavat suhteellisesti enemmän akateemiset tutkijat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE