Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Eläketurvakeskuksen selvitys: Työnantajat jättivät vakuuttamatta palkkoja 120 miljoonalla eurolla

Eläketurvakeskus ETK on julkaissut työeläkevakuutuksesta puuttuneet palkat vuodelta 2017. ETK:n selvityksen mukaan viime vuodelta löytyi 120 miljoonaa euroa vakuuttamattomia palkkoja.

Valvonnan vuoden 2017 tulos nousi verrattuna vuoteen 2016, mutta vuosittainen vaihtelu on vähäistä. Vuonna 2017 valvonnassa selvitettiin tarkemmin yhteensä noin 9 500 työnantajan eläkevakuuttamisen oikeellisuus. Selvitetyt vakuuttamisen virheet kohdistuivat 2 270 työnantajaan ja koskivat noin 18 600 työntekijää.

Eläketurvakeskus on valvonut vakuuttamisvelvollisuuden täyttämistä nyt kymmenen vuoden ajan kattavilla verotus- ja eläkevakuutustietojen vertailuilla.

Työnantajat hoitavat pääsääntöisesti työeläkevakuuttamisen oikein, mutta valvonnassa löytyy puutteitakin. Kun valvonnassa ilmi tulleet vakuuttamisen puutteet korjataan, eläkelaitokset voivat periä vakuutusmaksut oikean suuruisina ja työntekijät saavat heille kuuluvan eläketurvan.

Työeläkevakuutus on osa lakisääteistä sosiaaliturvaa. Se takaa yrittäjälle ja yrityksen työntekijöille toimeentulon työkyvyttömyyden ja vanhuuden varalle.

Työeläkevakuutuksista puuttuneet palkat 2007-2017.

Työnantajavelvoitteiden, kuten eläkevakuuttamisen välttely haittaa monella tapaa yhteiskuntaa ja työntekijöitä. Pimeä työ ei kerrytä eläkettä ja työntekijä jää vaille muita työhön liittyviä oikeuksiaan.

Lisää aiheesta

Lisäksi harmaa talous nakertaa rehellisten yrittäjien kilpailuedellytyksiä. Näitä väärinkäytöksiä ennaltaehkäistään valvonnan lisäksi myös tehokkaalla viranomaisyhteistyöllä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE