Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Eläkkeelle jäävä pankkipomo HS:ssa: “Tuhansia työtehtäviä katoaa jo lähivuosina”

Reijo Karhinen.

Pankkijärjestelmän automatisoinnin vuoksi OP-ryhmästä katoaa tuhansia työtehtäviä jo lähivuosina, sanoo tammikuussa eläkkeelle jäävä pääjohtaja Reijo Karhinen Helsingin Sanomissa.

OP on Karhisen mukaan samassa tilanteessa kuin vastikään pankkijärjestelmänsä uusinut Aktia, joka ilmoitti kuukausi sitten, että yli neljäsosa pankin työtehtävistä loppuu.

Tarkkoja lukuja katoavista työpaikoista Karhinen ei kuitenkaan anna. OP-ryhmällä on 12 000 työntekijää.

Karhisen mukaan luvut ovat niin valtavia, että “että sinä et voi irtisanoa, sinä et voi irtisanoa”.

– Meidän on keksittävä muita ratkaisuja, hän sanoo HS:ssa.

Uusia työtehtäviä avautuu, mutta niissä tarvitaan usein toisenlaista osaamista. Työntekijöiden on tärkeä ymmärtää, että taito oppia uutta tulee olemaan keskeistä, Karhinen painottaa.

– Ihmisten pitää herätä siihen, että tätä työtä, jota hän tekee, ei ehkä tulevaisuudessa ole, Karhinen sanoo.

Lisää aiheesta

– Toivoisin, että yt-neuvotteluilta voidaan välttyä kokonaan, mutta se voi olla liikaa luvattu.

Niin OP-ryhmä kuin sen suuret kilpailijatkin ovat investoimassa miljardeja euroja uusiin it-järjestelmiin, joilla esimerkiksi lainojen ja vakuutusten myöntäminen voidaan pitkälti automatisoida.

Reijo Karhinen aloitti OP-ryhmän pääjohtajana vuonna 2017.

OP-ryhmän uudeksi pääjohtajaksi on nimetty Timo Ritakallio. Hän aloittaa tehtävässä maaliskuussa 2018.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE