”Eläkkeensaajat ja lapsiperheet lippu-uudistuksen rahoittajiksi” – eläkeläisjärjestön mukaan VR iskee korville ikäihmisten aktivoimista

Lehtikuva
Lehtikuva

VR on kiristyneen kilpailutilanteen vuoksi uudistamassa ja yksinkertaistamassa kaukoliikenteen lippuvalikoimaansa. Eläkkeensaajien keskusliitto EK:n mielestä tavoite sinänsä on hyvä ja kannatettava.

– Hyvää uudistuksessa on se, että lippujen hinnat pääsääntöisesti laskevat. Näin on myös eläkkeensaajien kohdalla – mutta ei kuitenkaan kaikkien kohdalla, huomauttaa EKL:n puheenjohtaja Matti Hellsten.

Liiton mielestä VR on piilottanut uudistukseensa merkittävän heikennyksen koskien muun muassa eläkkeensaajia.

– Aikaisempi eläkeläisalennus, joka on ollut 45-55 prosenttia, putoaa uudistuksen myötä niin, että alennus on jatkossa 20 prosenttia. Tämä johtaa joissakin tapauksissa tilanteeseen, jossa eläkkeensaajien lipun hinta nousee entiseen verrattuna. Mahtoiko muutoksilla olla tällainen tavoite?

– Yleisenä tavoitteena on, että ikäihmisiä kannustetaan aktiivisuuteen eri tavoin. Yksi tapa on vaikkapa se, että ikäihmiset matkustavat junalla tapaamaan ystäviään, lapsiaan ja muita sukulaisiaan. Tämä tukee sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvoinnin säilymistä. Lisäksi se tuottaa yhteiskunnalle taloudellisia säästöjä. Virkeä ja hyvinvoiva ikäihminen kuluttaa aivan varmasti vähemmän erilaisia yhteiskunnan palveluja kuin kotiinsa jäänyt ja yksinäisyydestä kärsivä ihminen.

Mahtoiko muutoksilla olla tällainen tavoite?

VR:n toiminta iskee Hellstenin mukaan korville edellä mainittuja tavoitteita.

– Näyttää siltä, että VR toteuttaa samaa politiikkaa kuin omistajansa valtio, eli muutoksissa ainakin osittaisiksi maksumiehiksi pannaan ikäihmiset.

EKL edellyttää, että VR korjaa lippuhinnoitteluaan niin, että ikäihmisiä koskevat heikennykset perutaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat