Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

”Eläkkeet pitää turvata myös tuleville sukupolville” – Akavan mukaan arvio Suomen työeläkejärjestelmästä vastasi odotuksia

iStock

Eläketurvakeskuksen tilaama tuore kansainvälinen arvio Suomen työeläkejärjestelmästä vastasi odotuksia, työmarkkinakeskusjärjestö Akava toteaa.

Demokraatti

Demokraatti

Akava kiteyttää tiedotteessaan, että Suomen työeläkejärjestelmä on osoittautunut raportin mukaan vankaksi ja hyvin toimivaksi, ja sen tulokset kuuluvat kansainvälisesti vertaillen parhaimmistoon. Kiireellisiä uudistuksia vaativia ongelmia ei ole, mutta järjestelmän rakennetta on raportin mukaan syytä pohtia joiltakin kohdin, erityisesti järjestelmän rahoituksellista kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Raportissa painotetaan uudistusstrategian tarvetta, jotta ongelmiin voidaan tarttua ajoissa ja vaikutuksia harkita huolellisesti muun muassa sukupolvien välisten riskien hajauttamiseksi.

– On hyvä, että kansainvälinen arvio ei tuonut yllätyksiä. Tämä kertoo, että kansallinen tilannekuvamme työeläkejärjestelmästä on oikea ja säännöllinen seuranta ja arviointi on tuloksellista. Keinoja työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden parantamiseksi on selvitetty jo usean vuoden ajan ja työ jatkuu edelleen. Järjestelmän kokonaiskestävyys on varmistettava. Eläkkeet pitää turvata myös tuleville sukupolville pitkälle tulevaisuuteen, Akavan työmarkkinajohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.

Raportin mukaan kansanvälisestä näkökulmasta katsottuna työeläkejärjestelmään kohdistuu suhteellisen pieni rahoituksellinen haaste. Julkisen talouden kestävyysongelma on kuitenkin kansainvälisesti vertaillen suhteellisen suuri.

Murto sanoo, että työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden parantamisessa kiireisimpiä toimia ovat esimerkiksi työllisyyden parantaminen, työkyvyttömyyden ennaltaehkäisy ja sijoitustuottojen parantaminen.

– Syntyvyydellä ja työperäisellä maahanmuutolla on suuri merkitys rahoituksellisen kestävyydelle. Sosiaaliturvan rahoitus on kuitenkin työeläkejärjestelmän kestävyyttäkin isompi pulma. Kuten raportissakin todetaan, Suomen julkinen talous ei täytä fiskaalisen kestävyyden kriteereitä, hän jatkaa.

Lisää aiheesta

Raportissa pohditaan työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä, muun muassa automaattisten sopeutumismekanismien hyötyjä ja haittoja suhteessa erillisiin päätöksiin perustuviin eläkejärjestelmän uudistuksiin. Suomen työeläkejärjestelmään kuuluu jo joitakin automaattisia sopeutusmekanismeja kuten elinaikakerroin ja alimman vanhuuseläkeiän kytkentä elinajanodotteeseen, Akava muistuttaa.

– Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat neuvotelleet ja sopineet useita työeläkejärjestelmää koskevia uudistuksia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Mahdollisten uusien automaattisten sopeutusmekanismien suhteen tarvitaan vielä paljon selvitystyötä, arvioita vaikutuksista ja harkintaa hyväksyttävyydestä. Joissain maissa, kuten Ruotsissa, kohtuuttomaksi osoittautuneita mekanismeja on jouduttu jälkikäteen kompensoimaan, Akavan johtava asiantuntija Katri Ojala kertoo tiedotteessa.

Raportissa kiinnitetään huomiota yrittäjien eläkejärjestelmän rahoituksen ongelmiin. Yrittäjäeläkejärjestelmässä esiintyy alivakuuttamista. Se tarkoittaa, että vakuutusmaksujen perusteena oleva työtulo asetetaan liian matalalle tasolle suhteessa todelliseen työpanoksen arvoon. Raportissa esitetään ratkaisuna, että yrittäjien eläkemaksut perustuisivat heidän verotettavaan tuloonsa.

– Alivakuuttamiseen täytyy löytää pikaisesti ratkaisuja. On hyvä varautua epätyypillisen työn ja itsensätyöllistämisen lisääntymiseen tulevaisuudessa. Ansiotuloihin perustuva vakuuttaminen voisi olla erityisesti tälle ryhmälle joustava vaihtoehto. Myös rahastoinnin mahdollisuutta on tarpeen yhä selvittää, Ojala arvioi.

Suomen työeläkejärjestelmää koskevan kansainvälisen arvion on laatinut professori Torben M. Andersen. Vastaavia arvioita on laadittu aiemminkin, edelliset raportit ilmestyivät vuonna 2013.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE