Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Elisa Gebhard valittiin Allianssin johtoon: “Tehtävämme on nostaa sukupolvipolitiikka keskiöön kaikessa yhteiskunnan toiminnassa”

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n syyskokous on valinnut seuraavaksi puheenjohtajakseen Elisa Gebhardin, 24. Puheenjohtajuuskausi on kaksivuotinen (2018-2019).

– Allianssilla on koko nuorisoalan yhdistäjänä vahva mandaatti puhua tulevaisuudesta. Vahvuuksiamme ovat osallisuusasiat, kansainvälinen vaikuttavuus, yhdenvertaisuusosaaminen ja verkostomaisuus. Tavoitetaso täytyy kuitenkin saada korkeammalle, ja lähivuosina tehtävämme on nostaa sukupolvipolitiikka keskiöön kaikessa yhteiskunnan toiminnassa, Gebhard linjaa.

Gebhard on aiemmin toiminut Allianssin hallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä sekä puheenjohtanut Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry:tä.

Allianssilla on koko nuorisoalan yhdistäjänä vahva mandaatti puhua tulevaisuudesta.

Gebhard opiskelee parhaillaan oikeustiedettä Helsingin yliopistolla ja työskentelee kansanedustaja Jutta Urpilaisen avustajana. Hän on Helsinkiläinen varavaltuutettu ja kaupungin kulttuurijaoston puheenjohtaja.

Gebhardilla on puheenjohtajuuteen vahva mandaatti, sillä häntä Allianssin puheenjohtajaksi ehdottivat Demarinuoret, Ehkäisevä päihdetyö EHYT, Eurooppanuoret, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, Kokoomusnuoret, Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto, Sosialidemokraattiset opiskelijat, Svensk Ungdom, Varusmiesliitto ja Vasemmistonuoret.

Allianssin puheenjohtajana jatkaa vuoden loppuun Eero Rämö, joka on toiminut pestissään kaksi kautta. Hallituksen jäsenistä puolet vaihtuu vuosittain.

Lisää aiheesta

Allianssi piti syyskokouksensa torstaina 23.11. juhlien samalla 25-vuotista taivaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE