Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Elo: Eipä tulla tähän ryhmään kuin hollitupaan

Uuden Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja, Simon Elo saapuu eduskuntaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen aikaan eduskunnassa Helsingissä 13. kesäkuuta 2017. Perussuomalaisten väistynyt puheenjohtaja Timo Soini ja joukko puolueen kansanedustajia eroavat perussuomalaisista. Kansanedustajat perustivat uuden eduskuntaryhmän nimeltä Uusi vaihtoehto.

Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo painottaa, että ryhmän jäseniä ovat ne 20 kansanedustajaa, jotka siihen tänään perustamiskokouksessa liittyivät. Elon mukaan kiinnostuneita on muitakin ja heidän hakemuksensa voidaan hyväksyä tai olla hyväksymättä vasta ryhmäkokouksissa.

– Ei tähän ryhmään tulla kuin hollitupaan julkisuudessa ilmoittautumalla, Elo sanoo STT:lle.
Hän ei kertonut, kuinka paljon kiinnostuneita on tähän mennessä ollut. Elon mukaan seuraava eduskuntaryhmän kokous on normaaliin tapaan ylihuomenna iltapäivällä.

Elo sanoo, että uusi vaihtoehto -ryhmällä ei ole tällä haavaa tarvetta pitää enää tänään ylimääräistä kokousta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE