Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Elokuva-arvio: Olssonin Westö-filmatisointi on valjuimmillaan romaanikuvitusta, hehkeimmillään suuria tunteita herättävä

Cata Portin
Kaverukset ankkalammikon eri rannoilta: rahantekijä Alex Rabell (Pekka Strang, istumassa) ja kirjailija Frej Östman (Nicke Lignell).

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas liittyi vuonna 2017 uudeksi lenkiksi hänen Leijat Helsingin yllä -teoksesta vuonna 1996 alkaneen Helsinki-sidonnaisten sukupolvikronikkojensa ketjuun, joskin tässä romaanissa keskeisiä olivat myös läntisen Uudenmaan rannikkomaisemat.

Niitä kamera on taltionut huolella myös Claes Olssonin ohjaamaan elokuvaversioon tästä Westön pakahduttavasta rakkaustarinasta, lapsuudenystävien eroavista ja jälleen yhtyvistä poluista.

Elokuvan ongelmana on, että se pyrkii kuvittamaan romaania turhankin pieteetillä. Olsson on halunnut ottaa Westön romaanista mukaan niin paljon vuosikymmeniä, ihmisiä, elämää kuin suinkin. Harmi kyllä liikaa, tiiliskiviluokan romaani ei millään mahdu pariin tuntiin. Siksi ohjauksesta tulee paikoin ryntäilevä. Monet kohtaukset jäävät pintaan ja motivoimattomiksi, kun ne ovat vain silpaisuja suuresta kertomuksesta.

Henkilögalleria on laaja, vaikka ohjaus pyrkiikin keskittymään, ihan oikein, lapsuudenystävysten, kirjailijapäähenkilö Frej Östmanin ja Stella Rabellin on/off -suhteen kehitykseen noin viidellä vuosikymmenellä 1960-70-lukujen taitteesta 2010-luvulle.

ELOKUVA
Rikinkeltainen taivas
Ohjaus Claes Olsson
Pääosissa Nicke Lignell, Tom Rejström, Linda Zilliacus, Sannah Nedergård, Pekka Strang
2021, 120 min.
***

Romaanin kolmas keskushenkilö, kovaluontoiseksi bisnesmieheksi ja juppiajan staraksi nouseva Alex Rabell jää elokuvassa lopulta aika ohueksi piirroksi. Sääli, sillä särmikäs hahmo on tarinan kiinnostavimpia ja Pekka Strang aikuisen Alexin osassa vakuuttava.

Pienemmälle huomiolle jää muukin Rabellin ökyrikas suku, joka oli romaanissa mahdollista kuvata hyvin lähelle tulevasti, mutta on elokuvassa läsnä vain kiinnostusta herättävinä väläyksinä. Esimerkiksi Jonna Järnefeltin näyttelemä kolean ylväs ja ylemmän luokkansa tunteva Stellan ja Alexin äiti Clara Rabell jää muutaman minuutin tuttavuudeksi. Kerronnan kannalta turhempien henkilöiden karsinta olisi ollut hyväksi, jotta kiinnostavat tyypit olisivat saaneet tilaa tarinan ytimessä ja tapahtumien katalysaattoreina.

Osuva roolitus

Olssonin elokuvassa on paljon hyvääkin. Päällimmäisenä se, että se on ruotsinkielinen. Se antaa vakaan pohjan romaanin kuvaamalla maailmalle, jossa on niitä kuuluisia ankkalammikkopiirteitäkin. Luokkajako näyttäytyy näin kuin itsestään ja alleviivaamatta, se on tarinalle olennaista.

Rikinkeltaisen taivaan päähenkilöitä nuorina esittävät freesisti Sannah Nedergård (Stella), Tom Rejström (Frej) ja Wilhelm Enckell (Alex).

Rikinkeltaisen taivaan roolitus on myös onnistunut. Kolmen eri ikäisen näyttelijän käyttö pääosissa – ja paljon vielä limittäin aikatasojen vuorotellessa – on vaativa lähtökohta, mutta toimii. Teini-ikäisiä ja varhaisaikuisia Frejtä ja Stellaa esittävät Tom Rejström ja Sannah Nedergård haastavat roolihahmojaan aikuisina näyttelevät Nicke Lignellin ja Linda Zilliacuksen ihan täysillä. Hyvin yhden ihmisenluonteen kehityskaarta ilmentävät myös Frejn hetkellistä valloitusta LindaVogtia nuorena ja vanhempana näyttelevät Mimosa Willamo ja Johanna af Schulten.

Fiksu on myös käsikirjoittajien (Olssonin rinnalla Eric Norberg) ratkaisu motivoida pitkät takaumien ketjut ja muistoihin uppoamiset poliisikuulusteluiden kautta; niihin Frej kutsutaan Alexin joutuessa väkivallanteon kohteeksi.

Arvokkainta elokuvan tarinankerronnassa on kuitenkin se, että se varsin hyvin tavoittaa Westön romaanin sydämeen käyvän, joskin epävarmuudessa elävän everlasting love -latauksen. Frejn ja Stellan on/off -suhde nostattaa isoja tunteita: toivoa ja lämpöä, eron kipua ja pelkoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE