Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Elokuvamoguli Weinsteinin raiskausoikeudenkäynnissä kuullaan tänään avauspuheenvuorot – oikeudenkäynti kestänee maaliskuulle

Yhdysvalloissa kuullaan tänään avauspuheenvuorot oikeudenkäynnissä entistä elokuvatuottajaa Harvey Weinsteinia vastaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Häntä syytetään raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. Weinsteinin puolustus kiistää syytteet ja sanoo seksuaalisen kanssakäymisen tapahtuneen yhteisymmärryksessä.

Puolustus aikoo tuoda tuomioistuimeen todisteeksi kymmeniä sähköposteja, joita naiset ovat lähettäneet Weinsteinille. Asianajajien mukaan viestien sisällöt osoittavat, että osapuolten välillä oli “rakastava suhde” eikä kyse voinut olla pakottamisesta.

Syyttäjä puolestaan aikoo tuoda oikeussaliin todistajia kertomaan Weinsteinin tavasta saalistaa naisia seksisuhteisiin. Tunnettu naisten oikeuksia puolustava asianajaja Gloria Allred arvioi, että todistajat saavat varautua “brutaaliin ristikuulusteluun” oikeudenkäynnin kuluessa.

Myös Weinsteinin puolustusta johtaa nainen, chicagolainen juristi Donna Rotunno, joka on aiemmin puolustanut useita muita seksuaalirikoksista syytettyjä naisia.

Weinsteinia uhkaa kymmenien vuosien vankeustuomio.

Vaikka kymmenet naiset ovat syyttäneet Weinsteinia seksuaalirikoksista, oikeudenkäynnissä käsitellään vain kahden naisen tapauksia. Weinsteinin on kerrottu sopineen rahalla kymmeniä muita mahdollisia oikeusjuttuja.

Toinen naisista syyttää Hollywood-mogulia raiskauksesta vuonna 2013. Toisen mukaan Weinstein pakotti hänet vastaanottamaan suuseksiä vuonna 2006.

Weinsteinin tapaus nousi keskeiseksi #metoo-liikkeen symboliksi. 12-jäsenisen valamiehistön valinta korkean profiilin oikeudenkäyntiin kesti pari viikkoa. Lopulta valituksi tuli seitsemän miestä ja viisi naista. Puolustus onnistui tavoitteessaan pitää #metoo-liikkeelle myötämieliseksi oletetut nuoret valkoihoiset naiset poissa valamiehistöstä.

Oikeudenkäynti New Yorkissa alkaa tänään loppuiltapäivästä Suomen aikaa. Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän maaliskuun alkupuolelle saakka.
Jos 67-vuotias Weinstein todetaan syylliseksi, häntä uhkaa kymmenien vuosien vankeustuomio eli käytännössä elinkautinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE