Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eloranta: “Huppu päässä” hallitusta tapaamaan – ei ansiosidonnaisen porrastamiselle

SAK:n Jarkko Eloranta ei odota ainakaan tämän päivän tapaamiselta hallituksen edustajien kanssa isoja tuloksia.

SAK ei hyväksy minkäänlaista mallia ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksesta, sanoo puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Hän muistuttaa, että työttömyysturvasta on vasta päätetty leikata 200 miljoonaa euroa.

– Se olisi meille pistämätön paikka, sitä ei todellakaan hyväksyttäisi, Eloranta sanoo  ja toivoo, ettei hallitus lähde testaamaan uudistusta omin päin.

Hallitus esittelee tänään iltapäivällä työmarkkinajärjestöille uusia suunnitelmiaan, joilla työllisyyttä voitaisiin lisätä. Puolueet ovat olleet vaitonaisia suunnitelmistaan, mutta muutoksia esitetään tiettävästi myös ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Hallituksen piirissä on ainakin pohdittu ansiosidonnaiseen mallia, jossa tuki pienenisi työttömyyden loppuvaiheessa. Mahdollisesti säästyvä raha voitaisiin käyttää työllisyyden tukitoimiin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) vakuutti viimeksi keskiviikkona kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa, että työllisyystoimien takia säästyvät rahat eivät päädy budjetin tilkkeeksi vaan ne kohdennetaan työllisyyden hoitoon.

Eloranta pohdiskelee, pitäisikö hallitus lupauksensa.

– On keskusteltu tukitoimien lisäämisestä ja muusta, mutta meillä ei kyllä ole luottamusta siihen, että näin tulisi käymään. Joka kerta kun työttömyysturvaa on uudistettu, on menty taaksepäin.

Lisää aiheesta

Työmarkkinajärjestöistä kerrotaan, ettei hallituksen suunnalta ole annettu niille etukäteen minkäänlaista kirjallista listaa siitä, mitä kokouksessa tullaan käsittelemään. Suullisia ennakkotietoja on kuitenkin tiettävästi kerrottu.

– Tuskinpa ainakaan meiltä tulee vielä minkäänlaisia kuittauksia mihinkään asioihin, koska ei ole ollut aikaa valmistautua. Siinä mielessä mennään huppu päässä, Eloranta sanoo.

SAK suhtautuu varauksella myös siihen, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa käytettäisiin laajemmin palkkatukena. Asiaa pitää Elorannan mukaan selvittää ennen kuin siihen voi ottaa lopullista kantaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE