Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EMA Suomeen, vaativat Saarikko ja Sarkomaa

Turkulainen kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) ja helsinkiläinen kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) ovat jättäneet tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa he tiedustelevat mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä Euroopan lääkeviraston tavoittelussa.

He toteavat panneensa myönteisesti merkille sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (ps.) myötämieliset lausunnot asiasta viime vuoden lopulla.

Euroopan lääkevirasto (EMA) on Euroopan unionin Lontoossa sijaitseva erillisvirasto, joka vastaa muun muassa eurooppalaisten lääkevalmisteiden arvioinnista ja valvonnasta. Ison-Britannian aloittaessa eroneuvottelut Euroopan unionin kanssa tulee lääkeviraston sijainti uudelleen arvioitavaksi. Monet EU:n jäsenmaat ovatkin jo ilmoittaneet kiinnostuksensa viraston uudeksi sijainniksi.

– Suomella on vahvaa osaamista alalta ja olemme etunojassa lääkealan kehityksessä. Meidän vahvuutenamme on EU:n kemikaaliviraston sijainti Helsingissä, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hakea synergiaetuja ja syvää yhteistyötä lääkeviraston kanssa. Suomella on myös poikkeuksellisen merkittävää kehitystyötä muun muassa yksilöllisen lääkehoidon kehittämisessä genomikeskuksen ja biopankkien kanssa, painottavat Saarikko ja Sarkomaa.

Lääkevirasto on kooltaan huomattava, niin työntekijämäärässä kuin kansainvälisen asiantuntijaverkoston osalta. Suomeen tuotuna EMA vauhdittaisi terveysalan kasvustrategian toimeenpanoa ja vahvistaisi kansallista lääkealan kehitystä.

– Viraston tavoittelu vahvistaisi Suomen asemaa ja tunnettuutta lääkekehityksen, lääketeollisuuden ja terveysteknologian vahvana maana. Suomessa on alaan kohdistuvaa suurta osaamista ja potentiaalia, toteavat Saarikko ja Sarkomaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE