Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Emme tee yhteistyötä fasistien kanssa” – tällaisin sanoin poliittisten nuorisojärjestöjen johtajat moukaroivat PS-nuoria

Poliittiset nuorisojärjestöt tuomitsevat yhteisessä kannanotossaan perussuomalaisten riveissä esiintyvän fasismin. Järjestöt kieltäytyvät yhteistyöstä PS-nuorten kanssa.

Demokraatti

Demokraatti

Poliittiset nuorisojärjestöt korostavat tiedotteessa, että niiden toiminta pohjaa liberaalin demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen.

– Emme voi missään tapauksessa tehdä yhteistyötä fasistisiksi julistautuvien henkilöiden tai järjestöjen kanssa, nuorisojärjestöjen puheenjohtajat linjaavat.

Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen julisti viikonloppuna Virossa pitämässään puheessa olevansa fasisti, etnonationalisti ja traditionalisti. Hän ei ole irtisanoutunut lausunnostaan, eikä PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen tuominnut Jalosen puheita tai irtisanoutunut niistä.

Näin poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat perustelevat kannanotossaan päätöstään lopettaa yhteistyö PS-nuorten kanssa:

“Jos demokratiaa puolustavat poliittiset voimat eivät olisi ryhtyneet sisällissodan jälkeen yhteistyöhön, Suomi tuskin olisi kehittynyt pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja liberaaliksi demokratiaksi. Demokratia on aina hauras ja tänäkin päivänä tarvitaan työtä kaikenlaisia sortoaatteita vastaan”, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi vetoaa.

”Demokratiaa ja ihmisten perusoikeuksia polkevalla fasismilla ei ole sijaa meidän Suomessamme. Vaadimme, että PS ja PS-nuoret putsaavat riveistään fasistiset ja etnonationalistiset voimat. Ennen sitä millekään yhteistyölle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula sanoo.

Lisää aiheesta

”Ihmisarvo on jakamaton – aikamme tarvitsee ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajia. Historiasta löytyy vakavia esimerkkejä siitä, mihin fasistiset voimat ovat johtaneet. Vaadimme, että PS-nuoret puhdistavat rivinsä fasistisista voimista”, linjaa Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen.

”Fasismin ja rasismin nousulle tulee pistää loppu. Ne eivät kuulu liberaaliin ja ihmisoikeuksia kunnioittavaan demokratiaan. Etnonationalismi on ollut termi, jolla on yritetty piilottaa rasismi ja fasismi. Viimeistään nyt olisi syytä uskoa, että tämä liike tekee ihmisvihamielistä politiikkaa.”, sanovat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Amanda Pasanen.

“Vasemmistonuoret ovat vastustaneet fasismia jo vuodesta 1944, sillä ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä. Fasismi kytkeytyy tiiviisti rasismiin, jota lujitetaan dis-informaatiolla sekä edesautetaan viimeksi Saksan Hanaussa nähtyä poliittisen terrorin ilmapiiriä”, tiivistää Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh.

”Fasismi on totalitarismia, sananvapauden kaventumista ja viattomia uhreja. On sanomattakin selvää, ettei isänmaan asiaa ajava nuorisojärjestö voi ajaa sellaista”, toteaa KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen.

“Fasismi ja etnonationalismi eivät kuulu Suomalaiseen yhteiskuntaan ja meidän on tuomittava kaikki siihen liittyvät kannanotot. Me emme tee kompromisseja ihmisoikeuksista ja siksi lopetamme yhteistyön PS-nuorten kanssa kunnes fasistit ovat poissa”, RKP-nuorten puheenjohtaja Frida Sigfrids sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE